*

Vesa Kanniainen

Kunta- ja metropolikeskustelusta puuttuu taloussisältö

Vesa  Kanniainen, kansantaloustieteen professori, Helsingin yliopisto

Markus Syrjänen, FM, VTM, työskennellyt asiantuntijana Vantaan kaupungilla, sisäasiainministeriössä ja THL:ssä

 

Keskustelu kuntauudistuksesta ja metropolialueen hallintomallista on taloustieteen näkökulmasta ollut turhauttavaa. Laaja kansainvälinen taloustieteellinen tutkimus paikallishallinnon rakenteiden vaikutusmekanismeista on loistanut poissaolollaan. Tämä taloustieteen osa-alue on menetelmällisesti varsin haasteellinen. Tässä esittelemme yleistajuisessa muodossa sen tärkeimmät tutkimustulokset. Samalla esitämme, miten Suomen kunta- ja metropolihankkeita tulisi niiden valossa arvioida.

Alan tutkimus tarjoaisi ainakin kaksi uutta näkökulmaa suomalaiseen keskusteluun. Ei ole ensinnäkään havahduttu siihen, että myös paikallishallinnossa pätevät yleiset markkinamekanismit. Kuntien välinen kilpailu luo tehokkuutta parantavat kannustimet. Toiseksi, ns. kerroksellinen hallintomalli ratkaisee useita rakenteellisia ongelmia samalla kertaa. Keskustelun olisi tullut käynnistyä tältä pohjalta.

Kunnat kilpailevat asukkaista ja yrityksistä palvelu-vero-paketeilla.  Muiden markkinoiden tapaan myös kuntien kohdalla kannustimet syntyvät kilpailusta. Amerikkalaisessa kuntatutkimuksessa kuntien koon kasvun onkin usein nähty häiritsevän kuntamarkkinoiden toimivuutta kilpailun heikentyessä. On puhuttu hallintomonopolien pöhöttymisestä. Tämä huoli on puuttunut suomalaisesta keskustelusta.

Kuntien kilpailu toimii Suomessakin jossain määrin, tosin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Oman työpaikan lähellä sijaitsevien kuntien tarjoamista tonttimaista valitaan se, jonka vieressä on kiva koulu, päiväkoti ja kauppa. Helsingin entisen apulaiskaupunginjohtajan Pekka Korpisen ja professori Antti Hautamäen esittämä kymmenen pikkukaupungin malli Helsingin seudulla voisi olla siten taloudellisestikin optimaalinen.

Kuntamarkkinoiden kilpailullisuus ja toimivuus ovat ensisijaisia mekanismeja myönteisten taloudellisten vaikutusten aikaansaamiseksi. Silti oma merkityksensä on myös palvelutuotannon mittakaavalla. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen tehokas koordinointi ja tuotanto edellyttäisivät huomattavasti nykyistä suurempia toiminta-alueita. Onko missään muualla maailmassa terveydenhuoltovastuu sidottu alimpaan hallintokerrokseen, kuntaan?

Kannustimet ja mittakaavaedut yhdistyvät ns. kerroksellisen hallinnon järjestelmässä, jota on tutkittu laajasti taloustieteessä. Tällöin lähipalveluista ja niiden sisällöstä vastaisivat alueellisesti pienet yksiköt, kunnat. Onhan juuri niillä paras informaatio ihmisten tarpeista. Kuntarakenteen päällä olisi alueellisia hallintokerroksia vastaamassa suuremman skaalan palveluista. Näitä ovat erikoissairaanhoito ja kaupunkisuunnittelu. Tällöin saavutetaan merkittävät mittakaavaedut. Metropolivalmistelu kaipaisi rohkeampaa kerroksellisten mallien pohdintaa.

Kerroksellinen hallinto on järjestelmänä erinomainen mutta toki siihenkin sisältyy riskinsä kannustimien vääristymisestä. Hallintoyksikkö ilman alueellista kokonaisvastuuta palveluista ei huomioi ulkoisvaikutuksia, sitä, kuinka sen oma palvelu lisää alueen palvelujen laajempaa hyötykäyttöä. Tämä voi johtaa paikallisen julkishyödykkeen alitarjontaan. Jos tämä riski koetaan suureksi, yhtenäinen metropoli olisi tällöin tehokas ratkaisu.

Yhtenäistä metropoliajattelua puoltaa myös nykyisen rakenteen epäsymmetrisyys pääkaupunkiseudulla. Kuntien maksimoidessa verotulojaan alueiden väliset kytkennät jäävät ottamatta huomioon. Helsinki on rakennettu muita ennen ja on jäänyt maantieteellisesti jumiin. Espoolle nykytila on edullinen. Sillä on osin valtion tuella hankittu vahva infrastruktuuri, joka houkuttelee hyvätuloisia. Espoo ja Vantaa hyödyntävät Helsingin palvelutarjontaa ja ovat siksi pystyneet rakentamaan kaupunkinsa ilman kunnon keskuksia.

Suuren metropolialueen synnyttämää kilpailun puutetta voisi pyrkiä kompensoimaan vauhdittamalla nykyistä trendiä lisätä asukkaiden vapautta valita itse palvelun tarjoaja.

Kunta- ja sote-uudistusten tehtävänä tulisi olla kansalaisten legitiimeihin perustarpeisiin vastaaminen. Taloudellinen tarkastelu tulee perustua todellisten taloudellisten mekanismien tunnistamiseen ja vaikutusten syvälliseen arviointiin pinnallisten hallinnon säästöjä koskevien laskelmien asemesta.

On haettava kansalaisten hyvinvoinnin edistämistä parhaiten palvelevat ratkaisut. Olemme yllä kuvanneet ne mekanismit, jotka on tunnistettava. Tämän asemesta esim. kysymys kunnallisen itsemääräämisoikeuden tulkinnasta hallinnollis-juridisena rajoitteena näyttää nousseen esteeksi järkeville kansalaisten tarpeita palveleville ratkaisuille. Marssijärjestys on väärä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat