*

Vesa Kanniainen

Suomen ei pidä hakea Nato-jäsenyyttä – ei ainakaan nykytiedon valossa

 

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori (emer.), joka valmistelee Suomen kansallista turvallisuutta koskevaa väitöskirjatyötä Maanpuolustuskorkeakoululle

 

Suomen turvallisuuden ja mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta on oleellista arvioida, miltä maan ratkaisut näyttävät kahdessa pääkaupungissa. Nämä ovat Moskova ja Tukholma. Näissä arvioissa on löydettävä vastaus kahteen kysymykseen: (i) vahvistaisiko Nato-jäsenyys Suomen kansallista turvallisuutta ts. loisiko se kynnyksen Venäjälle puuttua Suomen asemaan sotilaallisesti ja (ii) mikä on muiden Nato-jäsenten kyky ja halu auttaa Suomea, jos Suomi joutuu sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joko yksinään tai osana laajempaa kansainvälistä konfliktia Itämerellä.

Venäjän johdon ajattelua leimaa vahva halu palauttaa maalle Neuvostoliiton aikainen suurvalta-asema. Tosiasia on, että lähialueita ajatellaan etupiirinä, joita halutaan kontrolloida. Taustalla on Venäjän kokema trauma. Sotilaallisetkaan operaatiot eivät ole olleet pois laskuista. Geopolitiikka on siksi tullut takaisin.

Eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden edustajien käyttämissä puheenvuoroissa on tarjottu pikavastauksia, mutta ilman analyysia. Tarvitaan ilmeisesti paasikiviläisen ajattelun uusi tuleminen: Moskovan ajattelua on ymmärrettävä, vaikka siitä ei pitäisikään.

Toisaalta vaikka Helsingin ja Tukholman välisen sotilaallisen yhteistyön vahvistaminen rauhan aikana ansaitsee kaiken tukensa, se ei saa johtaa sinisilmäisyyteen sen suhteen, kuinka yhteneväiset maiden turvallisuusintressit lopulta ovat. On uskottavaa, että tiukan paikan tullen Tukholma arvioi turvallisuutta vain omalta kannaltaan.

 

Nato-option luonne

Suomen (ja Ruotsin) Nato-jäsenyyttä on arvioitu tuoreessa ulkoministeriön tilaamassa raportissa (viittaus /1/ ”Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista”). Käsillä oleva kirjoitus on nähtävä täydentävänä puheenvuorona. Esitän näkemyksiä, jotka perustuvat Nato-jäsenyyden hyöty-kustannusanalyysiin (viittaus /2/ ”The Value of Nato Option for a New Member”). Menetelmällisesti arvioni rakentuu taloustieteen koaliitio- ja peliteoriaan ja tarjoaa analyyttiset välineet arvioitaessa myös sotilaallisen puolustuksen kysymyksiä. Kollektiiviseen turvallisuusratkaisuun – liittoutumiseen – liittyy turvallisuutta vahvistava vaikutus. Se nostaa kynnystä sille, että liittouman jäsenen suvereniteettia loukattaisiin. Tämän merkitys jäseneksi liittyneelle on tuon teorian mukaan sitä suurempi, mitä korkeampi on jäsenen riskiluokitus. Tässä on vain yksi näkökulma. Myös mahdollinen vihollinen joutuu omalta kannalta arvioimaan suvereniteetin loukkaamisen järkevyyttä hyöty-kustannus-analyyttisesti. Ovatko Naton tarjoamat turvatakuut uskottavat? Miten Venäjä reagoi sotilaallisen voiman sijoittamisella ja mitoittamisella? Syntyykö Suomen lähialueilla varustelukierre? Rapauttaako jäsenyys kansallista puolustustahtoa? Pitääkö Suomen ja Ruotsin päättää yhdessä? Onko Nato-optio sittenkään voimassa?

 

Venäjän asevoimat lähialueilla tänään

Julkisten lähteiden mukaan Venäjän asevoimien suurimmat keskittymät Suomen lähialueilla ovat Pohjoisen laivaston tukikohta Murmanskissa, läntisen sotilaspiirin asevoimat etenkin Pietarin ja Pihkovan alueella sekä Kaliningrad, joka on Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta. Murmanskissa on tiettävästi yli 30 sukellusvenettä, lentotukialus ja mannertenvälisiä ydinohjuksia, Kuolan alueella yli sata lentokonetta, Petsamossa kaksi prikaatia ja Alakurtissa arktinen prikaati. Kaliningradin asevoimat ovat vahvat ja sotilaita noin 15 000.

Iskuvoimaansa Venäjällä on Pietarin alueella (nimenomaan Baltian maiden tuntumassa). Lugassa on ohjusprikaati. Pihkovan alueella on Venäjän tehokkaimpiin kuuluva joukko-osasto, jalkaväkiprikaati, lentoprikaati ja runsaasti helikoptereita. Pietarissa on ilmatorjuntaprikaati. Karjalan kannaksella Viipurin lähellä on jalkaväkiprikaati, pioneerirykmentti ja elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneita joukkoja. Petroskoissa on Venäjällä torjuntahävittäjärykmentti. Venäjän prikaatit kärsivät vajaamiehityksestä, mutta Moskovan alueelta on saatavissa nopeastikin maahanlasku- ja erikoisjoukkoja sekä ilmavoimien hävittäjälaivueita.

Venäjän aggressiiviset toimet ilmeisesti kuitenkin on tulkittavissa enemmän itsetunnon kohotuksena kuin aitona pyrkimyksenä hakea sotilaallista konfliktia naapurimaidensa ja Naton kanssa. Esim. ilmatilaloukkauksiin on aihetta suhtautua pidättyvästi, joskin näkyvästi. On ilmeistä, että Venäjän talouden sukellus rajoittaa kohtuullisesti sen mahdollisuuksia yhä kasvattaa asevoimiaan. Samalla Nato on vahvistamassa eurooppalaisten jäsentensä puolustusmahdollisuuksia, joskin silmiin pistävän maltillisesti. Esim. sukellusveneitä Itämerellä Venäjällä on vain kaksi, kun Saksalla on neljä, Puolalla viisi ja Ruotsillakin viisi.

Kylmän sodan kausi opetti, että tasapaino ja molemminpuolinen turvallisuus ovat luotavissa kohtuullisen tasavahvoin suorituskyvyin.

Venäjän käyttäytymisen sanotaan ulkoministeriön tilaamassa Nato-selvityksessä /1/ olevan arvaamatonta. Toisaalta Venäjän toimissa on itse asiassa havaittavissa selvä ja ennustettava logiikka, joka jo yllä todettiin: naapurimaihin vaikuttaminen. Nykytilanteessa tämä voi tarkoittaa aseellisen voiman käyttöä todennäköisemmin muuta vaikuttamista: informaatiosotaa, valmiuden luomista yhteiskunnan kriittisten toimintojen sabotointiin, omistuksen hankkimiseen yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisissä kohteissa tai jopa vihreiden, ”kohteliaiden” asemiehien ilmaantumista jne. Ennalta ehkäisevä Nato-jäsenyyden turvallisuusvaikutus on olemassa, mutta se ei yllä tämän tyyppiseen hybridisodankäyntiin.

 

Sotilaallisten turvatakuiden uskottavuus on rajallinen

Rationaalinen hyökkääjä joutuu arvioimaan hyökkäyskynnystä tilanteessa, jossa se ei voi tietää, kuinka uskottava on esim. Nato-jäsenyyden liittyvä artiklan 5 turva tosipaikan tullen. Taloustieteen informaation teoria tarjoaa mahdollisuuden päätellä, että tämän informaatiovajeen vaikutus ei ole yksiselitteinen. Toisaalta taloustieteen sopimusteoria ei tue olettamusta sopimusten sitovuudesta, ellei niihin liity sitoutumista tukevia ratkaisuja. Näitä voivat olla Naton omien joukkojen ja kaluston riittävä mitoitus turvaa hakevien jäsenten alueilla. Tällä olisi sama ominaisuus, kuin siltojen polttamisella puolustajan selän takana: on pakko puolustaa. Kuinka uskottavat ovat Naton hyvin nopean toiminnan joukot, joita vasta ollaan kokoamassa? Puolaan ja Baltiaan perustettavat neljän Nato-pataljoonan signaaliarvo riippuu ilmeisesti niihin sijoitettavien amerikkalaisten sotilaiden määrästä.

Pyrkimys vallata miehitetty Baltia takaisin kuitenkin johtaisi suurvaltakonfliktiin, mahdollisesti ydinasein käytävään.

Nobel-palkittu Thomas Schelling on osoittanut, että epävarmuuden ollessa suurta toisen osapuolen tulevista toimista, on oleellista arvioida, mitä konfliktin vastapuolet ajattelevat paitsi toisistaan myös toistensa odotuksista koskien vastapuolta. Päättely on monimutkainen.

Koaliitio- ja peliteorian avulla tulee myös ymmärretyksi usein sivuutettu mekanismi: vaikka liittoutuminen periaatteessa lisää turvallisuutta, liittouman kullakin jäsenellä on tosipaikan tullen kannustin vapaamatkustaa liittouman jäsenyydellä, vaikka apua pyydetään. Vapaamatkustajuus luo moral hazard-efektin, joka näkyy liittouman turvatakuiden uskottavuusongelmana.   Liittouman tarjoamat turvatakuut ovat aina kansallisen päätöksen takana. Siksi ne ovat turvaa hakevalle epävarmat. Artikla 5 velvoittaakin kutakin jäsenmaata itse harkitsemaan ne keinot, joita se käyttää apua tarjotakseen. Käytännössä tämä on demokraattis-poliittisen prosessin takana. Miksi esimerkiksi Kreikka tai muut Etelä-Euroopan maat äänestäisivät Suomen auttamisen puolesta?

USA:n osalta tilannearvio on monimutkainen. Baltian merkitys Venäjälle ei ilmeisesti ole niin tärkeä, että aseellisen konfliktin aikaansaaminen olisi sille rationaalista. Sillä on Kaliningradissa vahva kalusto. Jos Venäjä kuitenkin päättää ottaa Baltian joko idästä tai Kaliningradista käsin, USA:lle tai Natolle ei jää aikaa sen torjumiseen.

Turvatakuista peräytyminen veisi USA:n uskottavuuden, millä olisi valtavan korkea hinta: Nato hajoaisi ja USA:n Aasian liittolaiset tekisivät johtopäätöksen, että tosipaikan tullen niitäkään ei auteta. Puheet ja teot eivät vastaisi toisiaan. Kiinan sotilaallinen läsnäolo eri puolilla Aasiaa vahvistuisi. USA:lla olisi ensisijaisena tavoitteenaan välttää suurvaltakonflikti, koska se itse voisi joutua mukaan sotaan, jopa ydinaseiskun kohteeksi. Yksi huomion arvoinen tekijä ja jo yllä mainittu kuitenkin on, että Venäjä ei voi olla varma, miten USA/Nato reagoi, jos Venäjä valloittaa Baltian.

Turvatakuut eivät siis ole itsestään selvyys. Yksi ongelma on Naton  päätöksenteon hitaus, kun taas Venäjä pystyy tekemään päätöksensä huomattavan nopeasti. Nato-jäsenenä Suomi joutuisi samalla lähimaana osaltaan vastuuseen Baltian turvallisuudesta. Miten Suomi silloin reagoisi avunpyyntöön Baltiasta?

 

Itämeri Naton sisämereksi – Venäjän reaktio?

Kun katsoo Itämeren karttaa, on selvää, miksi Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys toivotetaan tervetulleeksi Nato-maissa. Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys tekisi Itämerestä Naton sisämeren. Venäjä olisi ahdettu kapean Suomenlahden pohjukkaan ja Kaliningradiin, jota yhdistäisi emämaahan Liettuan läpi kulkeva häirinnälle altis rautatie. Peliteorian valossa olisi odotettavissa, että sen läntisen sotilaspiirin varustelu vahvistuisi, mistä seuraisi varustautumiskierre Suomen lähialueilla. Jäsenyydellämme Natossa olisi vaikutusta Venäjän aseistuksen sijoitteluun.  Venäjä pyrkii tällä hetkellä estämään lännen vaikutusvallan kasvua. Se vahvistaisi sotilaallisia valmiuksiaan Baltian ja Suomen lähialueilla. Ne ovatkin ainoat alueet, joissa ei ole puskurivyöhykettä Venäjän ja Naton välillä.

 

Mitä tapahtuu maanpuolustustahdolle Suomessa?

Edellä todettiin koaliitioteoriaan perustuva tulos, jonka mukaan jäsenyys sotilasliitossa johtaa kannusteeseen vapaamatkustaa. Tämä näkyy ensi sijassa siinä, missä määrin kukin jäsen on valmis sijoittamaan verovarojaan kansalliseen turvallisuuteensa. Toisen jäsenen auttaminen perustuu tähän samaiseen resurssointiin: Natolla ei ole jäsenmaista riippumattomia asevoimia. Vaikutus omaan kansalliseen puolustukseen tulee noteerata. Nato-keskustelussa onkin noussut myös esiin mahdollisuus, että jäsenyys sotilasliitossa saattaa heikentää ns. maanpuolustustahtoa ts. jäsenvaltion halua itse puolustaa aluettaan. Tällaisen vaikutuksen voi ajatella konkretisoituvan tilanteessa, jossa puolustusbudjettia mitoitettaessa vastakkain ovat asehankinnat ja esim. vanhusten hoito. Vapaamatkustajuus Naton eurooppalaisissa jäsenmaissa on ollut tosiasia 1960-luvulta lähtien jopa kylmän sodan aikana. Poliitikot ovat karsineet kansallisia puolustusmenoja kaikissa Naton jäsenmaissa Viroa ja Britanniaa lukuun ottamatta. Esim. Saksan asevoimien kyky luoda turvaa on varsin heikko.

 

Pitääkö Ruotsin ja Suomen päättää yhdessä?

Jos Ruotsi liittyy Naton jäseneksi, pidetään usein itsestään selvänä, että myös Suomen tulee liittyä.  Ulkoministeriön raportissa /1/ nähdään yhdessä tapahtuva liittyminen vaihtoehdoista parhaaksi. Raportti korostaa erityisesti Suomelle aiheutuvia logistisia ongelmia, jos Suomi liittyisi ilman, että Ruotsi tekisi saman valinnan. Sen sijaan on argumentoitavissa, että Ruotsin liittyessä Suomelle optimaalinen ratkaisu voisi riippua siitä, reagoiko Venäjä asevoimiensa uudelleen sijoittumisella Ruotsin ratkaisuun.

 

Suomen kansallinen puolustus

Jännite Itämeren alueella on lisääntynyt. Pienelle maalle on siten tärkeätä kyetä kommunikoimaan vastapuolelle oma maanpuolustustahto ja maanpuolustuskyky riittävällä oman puolustuskapasiteetin rakentamisella, vaikka se maksaa. Näin on mahdollista erottua maana, joka ei laiminlyö puolustuskykyänsä. Yleinen asevelvollisuus, alueellisesti hajautettu maanpuolustus ja riittävä reservin koko ja sen suorituskyky ovat käypiä signaaleja. Nato-kenraali Petr Pavel totesi jokin aika sitten Helsingissä, että jos konflikti lähialueilla kärjistyy, Suomi ei voi jäädä siitä sivuun. Onko Suomi paremmin turvassa ollessaan Naton jäsen kuin jäädessään liittouman ulkopuolelle?

 

Baltian maiden Nato-jäsenyys

Baltian maiden turvallisuuden luomisessa jäsenyys on niille ollut lottovoitto, sillä se on rajoittanut Venäjän mahdollisuuksia kontrolloida näitä maita. Jälkeenpäin on kuitenkin nähtävissä, että USA mahdollisesti teki aikanaan itsensä kannalta heikosti harkitun päätöksen hyväksyä Baltian maat Naton jäseneksi. Nyt sillä on taskussa Artiklan 5 mukaiset velvoittavat turvatakuut. Baltian maiden jäsenanomus tänä päivänä saattaisi jäädä hyväksymättä, kuten on käynyt Georgian ja Ukrainan aikanaan hahmotellun jäsenyyden, joka on laitettu Natossa jäihin.

 

Suomen Nato-optio on yhä voimassa

Presidentti Martti Ahtisaari ei presidenttikaudellaan hyväksynyt Suomen Nato-jäsenyyttä yhdessä Baltian maiden jäsenyyden kanssa. Sittemmin on esitetty, että Suomen Nato-optio meni tuolloin umpeen ja ei ole enää mahdollinen Venäjän vahvistuttua. Tämä on ilmeisen väärä tulkinta. Riittää, kun katsoo Itämeren karttaa.

Nato-jäsenyyden vastustajia on yhä enemmistö Suomen kansasta. Upseerikunnassa äänet jakautuvat suunnilleen tasan kuitenkin niin, että mitä ylemmäs mennään, sitä vahvempaa jäsenyyden kannatus on. Suomessa on julkaistu lukuisia yleistajuisia kirjoja ja kirjoituksia Nato-jäsenyydestä. Kirjoittajat ovat asiantuntijoita. He kuitenkin lukevat tilannearvion taustalla olevan historiallisen ja turvallisuuspoliittisen datan eri tavalla. Niinpä heidän johtopäätöksensä ovat keskenään ristiriitaiset.

Baltian maiden Nato-jäsenyyden johdosta Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys on USA:lle ja Natolle mitä toivottavin: NATO taritsee Suomea ja Ruotsia Baltian maiden turvatakuiden toteuttamiseksi. Tämän ymmärtämiseksi riittää, kun katsoo Itämeren karttaa!

 

Johtopäätös: Ei Natoon – mutta Nato-optio on pidettävä auki

Kuka on Nato-jäsenyyden suhteen oikeassa? Se osapuoli on oikeassa, jonka ajattelun mukainen ratkaisu säästää Suomen joutumasta sotanäyttämöksi. Poliitikkojen argumentaatiolle on tyypillistä, että monesti mielipiteet esitetään ilman riittävää hyöty-kustannusanalyysia.

Edellä on argumentoitu, että Natoon liittymisen turvallisuusvaikutus Suomen kannalta ei välttämättä ole positiivinen. Se voi jopa heikentää Suomen turvallisuutta ja tehdä maasta Venäjän iskun kohteen, jos jännitys kiristyy lähialueilla.

Suomen Nato-ratkaisu riippuu ratkaisevasti maan riskiluokituksesta. Suomelle oikea ratkaisu täyttää ehdon, että se lisää Suomen turvallisuutta eli alentaa sen riskiluokitusta eikä sitä ainakaan nosta. Jos Venäjä vahvistaa asemiaan Suomen lähialueilla Suomesta riippumattomasta syystä esimerkiksi siksi, että Ruotsi liittyy Natoon, Suomen tulee harkita jäsenhakemuksen jättämisestä. Jos Venäjä aggressioillaan aiheuttaa Suomen riskiluokituksen nousun, Suomen Nato-option lunastus saattaisi tulla ajankohtaiseksi. On aihetta olettaa, että geopoliittisesta asemastaan Itämerellä johtuen Suomen jäsenanomusta ei torjuttaisi, vaikka kuulee sanottavan, että Nato ei ota uusia jäseniä. On uskottavaa, että tämän Venäjä hyvin ymmärtää.

Nato-option lunastaminen tällä hetkellä ei välttämättä lisää Suomen turvallisuutta. Suomelle on kuitenkin optimaalista pitää Nato-optionsa auki, lähentyä USA:ta ja antaa Venäjän ymmärtää, että Suomi hakee Nato-jäsenyyttä, jos Venäjä lisää aggressiotaan Itämerellä Suomen lähialueilla. Tämä on strategia, jonka Suomen poliittinen johto lukuun ottamatta kokoomusta ja RKP:tä on aivan oikein ymmärtänyt. Vielä ei siis ole Nato-jäsenyyden aika. Miksi muuttaa ratkaisua, jos vakiintunut ratkaisu on toiminut hyvin?

 

Viittaukset:

 

/1/ Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, Ulkoasiainministeriö, huhtikuu 2016.

/2/ “The Value of NATO Option for a New Member”, Kanniainen, V., and Ringbom, S., julkaistu: CESifo working paper No 5399, 2015 Osoite: https://www.cesifo-group.de/ifoHome/publications/working-papers/CESifoWP/CESifoWPdetails?wp_id=19165511

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän KariRantala kuva
Kari Rantala

Aika perusteellinen selvitys. Tietääkseni meillä ei ole mitään nato-optiota.
"Miksi muuttaa ratkaisua, jos se (liittoutumattomuus on toiminut hyvin?)" Aika on muuttunut ratkaisevasti viime vuosien aikana. Jäsenyys estäisi hyökkäyksen, kuten Lavrov kertoi Soinille. Tuntuu uskottavalta, kun katsoo Putinin valloituksia. Aloittaessaan maailmanvalloituksen Putin kertoi sijoittavansa 490 mrd seuraavien 8 vuoden aikana aseisiin. Asehankintojen määrää on kuitenkin jo puolitettu ja koska rahat ovat loppu: myydään Volga laulun sanoja mukaellen. Silti on syytä jatkoa ajatellen anoa jäsenyyttä.

Seppo O. Saarela

Hetkinen, kansantaloustieteilijä tekee väitöskirjatyötä Suomen Puolustusvoimille?

Melko erikoinen yhtälö. Sehän on melkein sama, jos sotatieteiden maisterin tutkintoon valmistautuva tekisi gradunsa Helsingin Yliopistolle, aiheena Suomen ulkomaankaupan kehitys Venäjän kanssa Nato-yhteistyön tiivistyessä.

Suomen PV ei siis itse osaa arvioida omaa tilaansa.

Prof. Kanniainen kehottaa moneen otteeseen katsomaan Itämeren alueen karttaa. No katsotaanpa...jos unohdetaan hetkeksi ydinaseet, sekä kemialliset taistelukärjet, niin kartalla näkyvät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Tanska, Ruotsi ja Norja.

Eli ainoat uhkat löytyvät Venäjältä ja Kaliningradista.

Ennenvanhaan läheteltiin nootteja. Nyt sama verhotaan nimeämällä nootti "valtiovierailuksi".

Faktahan oli se, että Suomi kävi kuulemassa, että Äiti-Venäjä ei pidä siitä, millaisten kavereiden kanssa Suomi-neito liikkuu.

En muista Suomen kertaakaan kommentoineen virallisesti Neu...Venäjän armeijan provokatiivisia sotaharjoituksia itäisellä rajallamme.

Entäpä alueloukkaukset? Kaikki on kuitattu sillä, että naapurimaan kone on harhautunut kapealla sektorilla.

"Venäjän toistuvia alueloukkauksia ei ole kohdistettu pääasiassa Suomea vastaan, vaan ne ovat osa Venäjän ulkopolitiikan muutosta yleisemmin", Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi STT:lle.

Hän arvioi Venäjän haluavan viestittää kaikille Itämeren maille palanneensa vahvaksi toimijaksi alueella.

Venäjä on loukannut Suomen ilmatilaa kahdesti toukokuussa ja kolmesti elokuussa. Myös esimerkiksi Ruotsi ja Viro ovat kertoneet ilmatilaloukkauksista.

Lisäksi, jos joku tuntee nykyaikaista avioniikkaa, niin tietää, että hävittäjä ei tarvitse mitään kilometrien lentosektoreita, vaan 100 metriä riittää mainiosti pitämään koneen väylällä.

Itse ehdotan liittymistä Natoon samaan aikaan Ruotsin kanssa, sekä koneiden hankkimista Eurofighter-yhtiöltä.

Käyttäjän RaunoPentti kuva
Rauno Pentti

Vesa Kanniainen on tehnyt perusteellisen ja varsin kattavan selvityksen asiasta. Hänellä on ollut kaikesta päätellen hyviä tietolähteitä käytössä. Selvitys on analyyttinen ja johdonmukainen. Sen loppupäätelmään on helppo yhtyä. Suomen valtion johdolta edellytetään nyt viileää harkinta asioissa jotka koskevat maamme turvallisuutta. Kokoomus on ilmaissut kantanaan haluavansa Suomen Naton jäseneksi. Onneksi presidentti Niinistö on toppuutellut, eikä Kokoomus ole saanut muita puolueita mukaan.
Historia on opettanut paljon. Ne opit kannattaa pitää mielessä.

Toimituksen poiminnat