Miksi inflaatio ei tule avuksi?
Tuoreiden talousuutisten valossa maailmantalouden suhdannehuippu olisi ohitettu. Maailmantalous kasvaa mutta hidastuvalla tahdilla. Taustalla on Kiinan siirtyminen heikkenevän kasvun vaiheeseen samaan aikaan, kun USA:n velkavetoinen talouspyrähdys on taittumassa kapasiteetin saavutettua täyskäytön asteen. Euromaista Italian talous vajosi taantumaan vuonna 2018. Osakemarkkinat heijastivat tätä kehitystä vuoden 2018 aikana ja hinnoittelivat myös kauppasotien uhat ja muun epävarmuuden pörssikursseihin.
Vuosien 2007-2008 aikana käynnistyneen finanssikriisin saivat aikaan USA:n ja Euroopan keskuspankit ylilikvidillä rahapolitiikallaan. USA:ssa keskuspankki Fedin ohjauskorko federal funds rate pidettiin neljä vuotta sen alapuolella, mihin niin sanottu Taylorin sääntöön nojautunut rahapolitiikka olisi johtanut. Euroalueella keskuspankki EKP salli laveän rahan tarjonnan kasvaa 1998-2008 peräti 91 prosenttia, kun rahaliittoa perustettaessa sen ns. toinen pilari oli määritellyt rahan tarjonnan kasvuvauhdille 4.5 %:n vuotuisen viitearvon.
Seurauksena ollut finanssikriisi pyrittiin sittemmin saamaan hallintaan samoilla lääkkeillä, jotka kriisiin olivat johtaneet: rahoitusjärjestelmä kyllästettiin halvalla luottorahoituksella. Keskuspankkien taseet nelinkertaistuivat Atlantin molemmin puolin määrällisen elvytyksen korvatessa tavanomaisen rahapolitiikan. Ennakoidun inflaation sijaan keskuspankit ovat kuitenkin joutuneet taistelemaan deflaatioriskiä vastaan. Deflaatio, hintojen aleneminen olisi katastrofi, koska siihen liittyvät deflaatio-odotukset kiihdyttäisivät alamäkeä. Pisimpään vaikeuksissa oli Japanin keskuspankki, jonka taseissa on valtaosa Japanin valtionvelasta. Euroopan keskuspankki on systemaattisesti epäonnistunut pyrkimyksissään päästä kahden prosentin inflaatiotavoitteeseen. Pohjainflaatioksi kutsuttu kuluttajahintojen nousuvauhti on yltänyt vain runsaaseen yhden prosentin tasolle. Vaikka USA:ssa kuluttajahintojen nousuvauhti ylitti 2 prosentin tason vuosina 2017-2018, se oli pysytellyt selvästi alle kahden prosentin tason vuosina 2013-2016. Japanin inflaatio on hädin tuskin positiivinen.
Inflaatiolla olisi se tavoiteltu ominaisuus, että se aikaansaisi inflaatio-odotuksia koskien myös tulevaa hintakehitystä. Tämän toivottaisiin johtavan kulutuskysynnän ja sitä kautta talouden elpymiseen. Samalla inflaatio pudottaisi velan reaaliarvoa ja helpottaisi velkaantuneiden ahdinkoa. Työvoima kamppailisi reaalitulojensa puolesta vaatimalla lisää palkkaa. Pienituloisten säästöt olisivat vaarassa, mutta heidän vuokseen voitaisiin ehkä keksiä korvaavia toimenpiteitä.
Inflaatioon liitetyistä toiveista huolimatta kansainvälinen inflaatio on alentunut jo usean vuosikymmen ajan. Keskuspankit eivät ole tätä pystyneet selittämään enempää kuin selättämäänkään. Oheinen World Bankin kuvio kertoo tilanteen: kansainvälinen inflaatio on tullut vuoristorataa alas 12 prosentista 2 prosenttiin 25 vuoden aikana.
Miksi kansainvälinen inflaatio siis on tullut alas?
Kun nuorina makro- ja rahatalouden tutkijoina opiskelimme Milton Friedmanin tekstien avulla rahatalouden lainalaisuuksia, inflaatio nähtiin monetaarisena ilmiönä. Kun sen mukaan rahan määrä (= tarjonta) lisääntyy nopeammin kuin likviditeetin kysyntä, tämän nähtiin johtavan ennemmin tai myöhemmin hintatason nousuun, inflaatioon. Tämä näkemys oli kiteytynyt työkaluna käytettyyn niin sanottuun kvantiteettiyhtälöön. Ekonomistien työkalupakkiin oli sittemmin lisätty ripaus keynesiläisyyttä ns. Phillips-käyrän muodossa. Sen ajateltiin kuvaavan työttömyyden ja palkka- ja hintainflaation välistä käänteistä riippuvuutta. Sen mukaan korkea työttömyys hidastaa hintojen nousuvauhtia. Friedmanin ja Edmund Phelpsin töiden kautta opittiin kuitenkin, että Phillips-käyrä vääntyy pidemmällä tähtäimellä pystysuoraksi ja että inflaatiovauhdin määrää työttömyyden tasosta riippumatta yksinomaan rahan tarjonnan kasvuvauhti suhteessa rahan kysynnän kasvuvauhtiin. Kun inflaatiovauhti kiihtyi länsimaissa 1960-luvulla, Friedman-Phelps teoria pystyi tämän selittämään: Vietnamin sodan rahoitus oli aiheuttanut eurodollarien vuolaan virran rahamarkkinoille.
Sitten makrotalouden lainalaisuudet alkoivat muuttua. Aasian maissa tehtiin 1980-luvulla tilannearvio, joka salli läntisen pääoman rantautumisen Aasiaan. Lähtölaukaus vuosisadan tärkeimmälle taloudelliselle prosessille, toiselle globalisaatioaallolle, oli ammuttu. Läntiset firmat alkoivat työllistää paikallista halpatyövoimaa. Kehittyvien kansantalouksien työmarkkinoille alkoi siirtyä satoja miljoonia työnälkäisiä ihmisiä maaseudun kurjuudesta. Maailman prosentuaalinen köyhyys puolittui, mikä oli moraalisesti oikein: oli kehitysmaiden vuoro saada osansa talouskehityksestä. Läntisen pääoman tuotto nousi. Halpaa kulutustavaraa alkoi virrata kiihtyvällä tahdilla läntisille markkinoille. Yritysten siirtäessä tehtaitaan lännestä Aasiaan pieni- ja keskituloisilla reaalipalkkojen kehitys lännessä hidastui. Globalisaation hyödyt ovat siten jakautuneet kehittyneissä talouksissa epätasaisesti. Läntisen työvoiman asema kuitenkin heikkeni. Tämän kehityksen poliittisia seurauksia eletään vielä pitkään.
Kun maailma on siirtynyt globaalitalouteen, lännessä hyödykkeiden hintojen nousuvauhdin määrää merkittävässä määrin tuonti-inflaatio. Kehittyvien maiden matala kustannustaso ei salli läntisen työvoiman hinnoitella työtään entiseen tyyliin eikä läntisillä firmoilla ole siksi tarvetta puolustaa kannattavuuttaan nostamalla hintoja. Phillips-käyrä on vääntynyt vaaka-asentoon!
Entä valuuttakurssien merkitys?
Euroalueen vaihtotaseen ylijäämä on ollut useita vuosia varsin suuri, nykyisin 350 mrd $ vuodessa. USA:n vaihtotaseen alijäämä on pitkään niin ikään suuri, noin 450 mrd $. Avotalouden makroteorian valossa euron olisi tullut vahvistua suhteessa USA:n dollariin. Se on kuitenkin heikentynyt vuoden 2008 jälkeen tasolta 1,55 tasolle 1,14 eli lähelle lähtöarvoaan vuonna 1999 (Kuvio). Sama ihmettely euron arvosta pätee myös suhteessa Kiinan renminbiin: euro on heikentynyt merkittävästi siihenkin nähden (Kuvio). Kiinan taannoin niin huima vaihtotaseen ylijäämä on supistunut useiden vuosien ajan ja lopulta kääntynyt jo alijäämäksi BIOFITin tietojen mukaan vuonna 2018.
Euroalueen suuri ylijäämä toki on pääosin Saksasta lähtöisin mutta usealla muullakin euromaalla on ylijäämää, Hollanti pitkään 10% suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tietynlainen mysteeri on, että huolimatta vaihtotaseen ylijäämästään, euron arvo on 10 vuodessa silti heikentynyt 26 % suhteessa USA:n dollariin ja 29 % suhteessa Kiinan renmimbiin.
On syytä huomauttaa siitä, että vaihtotaseen ylijäämä on makrotalousteorian mukaan myös tulkittavissa alikulutukseksi. Onko siis syytä kysyä: ”Miksi euroalue ei rohkene kuluttaa enempää?” Edes reaalikorkokehitys ei ole vauhdittanut investointeja euroalueella. Sen reaalikorko on laskenut 4 %:n tasosta vuodelta 1985 alle 1 %:n vuoteen 2016 tultaessa ja ollut välillä jopa negatiivinen.
Monetaarisen teorian mukaan maan valuutan arvo määräytyy (pitkän tähtäimen näkökulmasta) valuutan tarjonnan ja kysynnän kautta suhteessa vertailuvaluuttaan. Tämän mukaan matala korko euroalueella viestittää siitä, että sen rahapolitiikka on ollut kevyempää kuin USA:ssa ja siksi auttanut euron heikentymistä. Voi tämä olla tietoistakin EKP:n politiikkaa, jolla on pyritty pelastamaan euroalue, jonka BKT:n kasvuvauhti on 10 vuoden aikajänteellä ollut keskimäärin vain 1 %. Tulee mieleen vanha visio devalvaatiokaudelta: "beggar thy neighbour". Muistetaan, että USA:n keskuspankki on jo nostanut ohjauskorkoa useita kertoja.
Vaihtotaseen ylijäämällä on merkitystä valuuttakurssin määräytymisen kannalta, mutta se on sekundaarinen tekijä eikä muuta perusrelaatiota. Kuvaan vaikuttaa myös valuutan kysyntä: koska USA:n dollari on maailmantaloudessa yhä reservivaluutta, siihen kohdistuu kaiken aikaa vahva kysyntä, mikä osaltaan selittää sen vahvistumisen suhteessa euroon. Kiinan talous puolestaan on kasvanut äärimmäisen voimakkaasti kaksi vuosikymmentä. Sen valuutan kysyntään on niin ikään kohdistunut talouskasvusta johtuen kova kysyntä, mikä voi selittää valuutan vahvistumisen suhteessa euroon – vaikka keskuspankki on pyrkinyt pitämään valuutan heikkona.
Kiinan valuutan arvoon vaikuttavat myös monet muut tekijät. Kiinassa on käytössä erittäin tiukka pääomakontrolli. Yksityishenkilö saa siirtää maasta valuuttaa hyvin rajoitetusti. Jos kiinalainen saisi vapaasti ostaa ulkomaanvaluuttaa tallettamalla rahansa valuuttatilille, Kiinan renmimbin arvo devalvoituisi. Se että hän ei saa, pitää valuutan arvon ylikorkeana.
Euron heikentymisen olisi odottanut johtavan tuonti-inflaation vahvistumiseen, mutta näin ei ole käynyt. Uskottava tulkinta on, että kustannusero Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin verrattuna on yhä niin merkittävä, että se heijastu ei merkittävänä tuonti-inflaatiossa lännessä.
Tuotannontekijätulojen globaali yhtäläistymisprosessi
Tunnetun taloustieteilijän Paul Samuelsonin jo vuonna 1948 julkaisema artikkeli “International Trade and the Equalization of Factor Prices” (Economic Journal, 58, sivut 163-184) kuvaa kansainvälisen kaupan teorian avulla tuotannontekijätulojen yhtäläistymisprosessin. Neuvostoliitosta vapautuneessa Virossa käyvät ulkomaiset vierailijat havaitsevat, miten tämä prosessi on kaiken aikaa ollut käynnissä: Viro kirii hitaasti mutta varmasti umpeen palkkaeroja Suomen ja Viron välillä.
Tavoiteltua inflaatiota ei Samuelsonin kuvaaman mekanismin valossa lännessä saada aikaan, ennen kuin kustannustasojen ero lännen ja idän välillä on kurottu umpeen. Tämä vie vuosikymmeniä, sillä maailmassa on alueita (Afrikka), joihin globalisaatioprosessi ei ole vielä rantautunut.
Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori ja sotatieteiden tohtori
Erittäin lohduton maisema Euroopan kannalta. Mutta ilmeisen tosi.
Monet virheet Euroopassa, pahimpana Euro, joka kuivaa ei-Saksalaista vanhaa mannerta, – ja toisaalta vaikuttaa vanhan Euroopan status:
toisen maailmansodan jälleenrakennus päättyi 1960-luvulla ja sodanjälkeisen sukupolven ekspansio hiipui 1990-luvulla.
Mitä on jäljellä?
On monella tapaa ”valmis Eurooppa”, jossa ”kaikilla” (lue: olennaisella keskiluokalla) on jo kaikki välttämätön, ei ole enää tulenpalavaa hinkua tienata ja hankkia, nyt ollaan vain kuluta ja nauti -vaiheessa.
Olemme siirtyneet Euroopassa aivan uuteen vaiheeseen: Elämme ”perijöiden Euroopassa”.
Se on vanheneva kissa, joka on lähtökohtiinsa nähden vanha ja väsynyt.
Kun vielä ottaa huomioon, miten paljon energiaa ja roimaa voimaa kahliutuu ”valmiin yhteiskunnan” piperryksiin ja erilaiseen alati kiihtyvään sääntelyyn ja kitkavinkunaan:
kaikki se on hiekkaa talouden ja kasvun rattaissa – hiekkaa, jota Kiina ja kehittyvä maailma ei ole nähnytkään.
*
Tämä Suomen SOTE-uudistus on yksi melkoisen hyvä esimerkki ”valmiin yhteiskunnan” aivan todellisesta vaikeudesta uudistua, muuttua, kehittyä. Valmiin korjaamisen probleema. Ei vain onnistu.
Uuden tekeminen on joutuisaa ja tuloksekasta!
”Näkökulma: Sotessa sammutetaan nyt lyhdyt – tavataan seuraavalla vaalikaudella” >
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/271694-nakokulma-…
Kun tämän ”suomalaisen dilemman” kertauttaa Euroopan mittasuhteisiin, alamme ehkä – ainakin osittain – ymmärtää asetelman haasteen.
Ei tämä tietenkään selitä finanssimarkkinoiden epäsymmetrioita ja logiikkapoikkeamia. Mutta kun monet finanssimarkkinoilla sovelletut ratkaisut ovat olleet epäkonventionaalisia – niin ihmekö, jos niiden vaikutukset ovat epäkonventionaalisia. QE on aivan mahdoton ilmiö, mutta niin päättäväisesti käytetty.
Ilmoita asiaton viesti
Toteuttettavassa:
Onko siis syytä kysyä: ”Miksi euroalue ei rohkene kuluttaa enempää?”
Olisiko syynä se, että keskiluokalla (esim Suomessa) jolla on säästöjä odottaa nyt, 1) pakolais/siirtolaisten vaikutusta heidän veroihinsa/säästöihinsä, 2) minkälainen hallitus saadaan ja Europarlamentin koostumus; jos vasemmistolainen => kaikenlaiset verot nousevat => älä kuluta koska voit joutua tinkimään elintasostasi; jos oikeistolainen ja talouspolitiikka järkevää => uskallusta kuluttamiseen riittää, 3) ympäristöpolitiikka joka riippuu 2) kohdasta => jos verottavaa, niin kulutus pienenee.
Ainakin itse katselen minne suuntaan maailma ja Suomi kallistuu ennenkuin uskallan alkaa viettämään (taas) kulutusjuhlia. Politiikka ohjaa kuluttajan talouspolitiikkaa!
Ilmoita asiaton viesti
Ei taida rahapolitiikka purra kuluttajan ’tavalliseen kulutukseen’, asunnon ostossa ehkä:
”
New Classical
A consumer will not simply assume a 2% inflation rate just because that has been the average the past few years; she will look at current monetary policy and economic conditions to make an informed forecast. When new classical economists introduced rational expectations into their models, they showed that monetary policy could only have a limited impact.”
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Macroeconomics
Ilmoita asiaton viesti
Makroekonomian kiertokaaviosta
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Macroeconomics#/me…
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Macroeconomics
huomaa että kulutus tulee kotitalouksilta ja ’lähimpänä’ kotitalouksia (suurimpana vaikuttajana) löytyy valtio. Valtion(EU:n?) toimenpiteet enimmäkseen määrittelevät tällaisen tavallisen kuluttajan päätöksenteon. Siksi tulevat eduskunta ja EU vaalit ovat hyvin tärkeät koertokulkukkkavion kaikille pelaajille.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa ekonomisteilla olla samat ongelmat globaalin talouden ennustamisessa kuin ilmastotieteilojöillä ilmastonmuutoksessa. Kummassakin vaikuttaa kaaosteoria (epälineaaristen yhtälöiden kautta), joten ennustukset ’hajoavat’ (bifurcaatio):
”The European Central Bank (ECB) has developed[17] a DSGE model, called the Smets–Wouters model,[18] which it uses to analyze the economy of the Eurozone as a whole.[note 5] The Bank’s analysts state that
developments in the construction, simulation and estimation of DSGE models have made it possible to combine a rigorous microeconomic derivation of the behavioural equations of macro models with an empirically plausible calibration or estimation which fits the main features of the macroeconomic time series.[17]
The main difference between ”empirical” DSGE models and the ”more traditional macroeconometric models, such as the Area-Wide Model”,[19] according to the ECB, is that ”both the parameters and the shocks to the structural equations are related to deeper structural parameters describing household preferences and technological and institutional constraints.”[17] The Smets-Wouters model uses seven Eurozone area macroeconomic series: real GDP; consumption; investment; employment; real wages; inflation; and the nominal, short-term interest rate. Using Bayesian estimation and validation techniques, the bank’s modeling is ostensibly able to compete with ”more standard, unrestricted time series models, such as vector autoregression, in out-of-sample forecasting.”
Pelkästää Kotitalouksien preferenssien alkuarvojen arviointi hajottaa yhtälöt taivaan tuuliin…
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Dynamic_stochastic…
Ilmoita asiaton viesti
Hei Vesa,
Kiitoksia blogauksesta, hienosti punnittu kirjoitus. Olen samaa mieltä, mutta pari laajennusta:
Yhtyisin edellisen puhujan kommenttiin osittain QE:n vaikutuksesta, joka on pitänyt korkotasoa matalana myös niissä euromaissa jotka eivät olisi matalaa korkoa riskimielessä ansainneet.
Kirjotin aikoinani että korkoeroihin euroalueen sisällä (joihin tässä ei viitattu) vaikuttaa myös odotukset velkajärjestelyjen todennäköisyydellä painotetuista vaikutuksista. Euron pirstoutuessa, Saksan assettien arvot nousevat keinotekoisesta kuopastaan, Suomen assetit ehkä pysyvät suhteellisesti paikallaan verrattuna nykytilaan, ja Etelä-Euroopan assetit romahtavat.
http://samimiettinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1104…
Tämä euron sisäinen vääristynyt paine aiheuttaa mielestäni osaltaan epäluottamusta koko systeemiin ja pienentää kysyntää – euro ei ole aito reservivaluuttavaihtoehto, koska se on riskipitoinen.
Euron vääränlainen hinta aiheuttaa myös eri euromaissa erilaisia kasvuvaikutuksia – käytännössä lähes kaikki negatiivisia, paitsi ehkä merkantilistisesti käyttäytyivissä Saksassa ja Hollannissa kasvua tukevia alihinnoitellun valuutan ja siten alihinnoiteltujen kustannusten vuoksi. Nämä taitavat painaa euroa. Toki pieneltä osalta QE:n painamat korot Etelä-Euroopassa tukevat kasvua kun valtion budjetista pienempi osa menee korkomenoihin.
Sisäiset paineet tulisi purkaa. Itse suosittelen ECU-korin käyttöä juridisena euron määritelmänä. Tässä kuvaukseni systeemistä.
https://areena.yle.fi/1-4423893
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos täydennyksestä Sami!
—
QE:hän on jo 20v vanha ilmiö alkaen Japanista ja laajentuen lähes kaikkiin länsimaihin.
QE:lla keskuspankit yrittävät hivuttaa velkarekeä epätoivoisesti eteenpäin. Lopulta tulee kuitenkin seinä vastaan.
Uusklassisesta talousteoriasta velka puuttuu kokonaan, joten se ei näy tutkassa.
Seuraava velkaromahdus tulee tapahtumaan taas eliitille ”yllättäen” kuten aiemmatkin.
—
Kannatan ECU-korivaluuttaideaa euron korvaajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kanniainen pysyttelee kirjoituksessaan kapitalismin raameissa ja ehdoilla. Järjestelmä on kuitenkin kaikilta osiltaan ”selittämättömässä tilassa”, mikä on tyypillistä pitkään jatkuneessa kriisissä.
Kyse ei ole pelkästään rahakriisistä tai talouden taantumasta. Kriisi on luonteeltaan yhteiskunnallinen ulottuen teollistuneiden maiden työttömyyden kasvusta syntyvyyden laskuun ja vanhusten hoidon laiminlyöntiin.
Keskuspankit eivät voi nostaa korkoja käyttääkseen inflaatioasetta, sillä se johtaisi ohuen talouskasvun tyrehtymiseen. Korkojakaan ei voi alentaa nykytasosta deflaatiovaaran takia. Pattitilanne, mistä ei ole aikaisempaa kokemusta.
Rahaa on kylvetty pankeille ja valtioiden velkapapereiden massaostoihin, ilman toivottua tulosta. Olisiko nyt aika nostaa kunnolla palkkoja ja tukea ihmisten jokapäiväistä toimeentuloa. Se olisi tervettä kehitystä ja hillitsisi myös yksityistalouksien tuhoisaa velkaantumista.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma on siinä, ettei määrällinen elvytys (QE) lisää rahan määrää reaalitaloudessa, vaan ainoastaan kohottaa assettien arvostustasoja. Onpa puhuttu QE:sta jopa rikkaiden perustulona eikä ollenkaan aiheetta. QE/LTRO on silkkaa narulla työntämistä.
Globaalin velan määrä on nyt niin suuri, että lähes kaikki taloudet ovat jatkuvassa vaarassa painua velkadeflaatioon. Todennäköisesti keskuspankit jatkavat kuitenkin vanhoilla linjoilla ja kasvattavat jälleen QE-ohjelmiaan edessä olevassa taantumassa ja samalla valtioiden alijäämiä taas paisutetaan.
Lopulta olemme velkakriisissä jossa jo rahajärjestelmätkin horjuvat ja luulenpa, että se koituukin euron lopulliseksi kohtaloksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on mielenkiintoinen kohta:
”Inflaatiolla olisi se tavoiteltu ominaisuus, että se aikaansaisi inflaatio-odotuksia koskien myös tulevaa hintakehitystä. Tämän toivottaisiin johtavan kulutuskysynnän ja sitä kautta talouden elpymiseen. Samalla inflaatio pudottaisi velan reaaliarvoa ja helpottaisi velkaantuneiden ahdinkoa. Työvoima kamppailisi reaalitulojensa puolesta vaatimalla lisää palkkaa. Pienituloisten säästöt olisivat vaarassa, mutta heidän vuokseen voitaisiin ehkä keksiä korvaavia toimenpiteitä.”
Blogistilta hyvää pohdintaa. Itse esitän yhdeksi mahdolliseksi syyksi seuraavan näkökannan.
Kilpailukyvyn säilyttämiseksi osa maista joutuu jäädyttämään tai leikkaamaan palkkoja. Tällä suojaudutaan halvempien työvoimakustannusten maiden invaasiolta. Toimenpiteellä kuitenkin samalla myös pysähdytetään tai ainakin hillitään palkkojen kehitystä myös näissä halpatyömaissa. Tämän seurauksena palkat jäävät jumittamaan paikoillaan tai kehittyvät hitaasti elleivät sitten jopa leikkaannu. Työvoiman ostovoima siis vähintäänkin jäätyy ja kysyntää ei siksi synny. Toisaalta ainakin leikkaukset siirtävät ostovoimaa tuottajien taskuun, joka siirtyy muualle kuin reaalitalouteen. Mikäli tuotantokapasiteettia on yrityksillä vajaakäytössä, niin edes pienet kysynnänlisäykset eivät aiheuta korotuspaineita hintoihin. Kuten monessa kommentissa ja itse kirjoituksessakin on todettu, niin ”ylimääräinen” raha alkaa elämään omaa elämäänsä kupla-nimisissä instrumenteissa.
Onko tilanne sellainen, että kohta tuota ylimääräistä rahaa poistuu isossa määrin kirjanpidoista tappioiden kautta? Mikä vaikutus tällä on inflaatioon? Määrällinen elvyttäminen ja korkopolitiikka osoittavat rakenteelliset ongelmat. Samalla se osoittaa ne ongelmat, jotka syntyvät, kun rahan lisääminen ei koidu kansakuntien eduksi vaan harvojen erityistahojen eduksi.
Ilmoita asiaton viesti
Eurokokeilu on ainakin vahvistanut, että deflaatio on suurten valuutta-aluiden ongelma ja siitä on tullut hallitseva käsite nykyisessä rahapolitiikassa.
Euro, dollari, jeni muodostavat suuria kansantaloudellisia kokonaisuuksia, joissa suuri osa BKT:sta muodostuu sisämarkkinoilla, USA:ssa yli 90%, vain pieni osa taloudesta (erityisesti palveluista) on viennin ja tuonnin piirissä. Valuuttakurssien muutoksella ei siis voi päästä eroon deflaatiokierteestä.
Toinen mielenkiintoinen piirre deflaatiossa on, kuinka se muuttaa yritysten taloudellista ansaintalogiikkaa. Vanha nyrkkisääntö on ollut, että yritys laajentaa toimintaansa, kunnes rajakustannus = rajatuotto. Deflaation vallitessa rahan arvo nousee ts. tuotteiden hinnat laskevat. Vaikka keskuspankki pitäisi ohjauskorkonsa nollassa, niin silti reaalikorko on positiivinen. Yrityksen ei siis kannata ottaa lainaa ja investoida, koska deflaatioympäristössä paremman tuoton saa kun maksaa pois vanhoja lainoja ja pidättäytyy tuotantokapasiteetin ylläpitoon tarvittavista investoinneista ts. antaa koneiden kulua ajan myötä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun katson (taas) makroekonomian kiertokulkukaaviota
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Macroeconomics#/me…
insinöörinä havaitsen hankalan säätöteoreettisen kaavion, jossa paljon eteenpäin meneviä siirtofunktioita ja muutama takaisinkytkentä siirtofunktio Tällaisesta kaaviosta syntyy sen toimiessa epälineaarista käyttäytymistä, joka herkästi voi siirtyä kaoottiseksi (=ei kuitenkaan satunnainen vaan determistinen, mutta ei ennalta laskettava) koska alkuarvojen määritys hyvin vaikeaa ja pienetkin eroavaisuudet alkuatvoissa muuttavat järjestelmän käyttäytymisen hyvin erilaiseksi eri alkuarvoilla.
Täten jos halutaan että järjestelmä säilyisi hallittavana korjausliikkeitä olisi osattava tehdä (yhtäaikaa) korjauksia&mittauksia monella eri kaavion funktiopisteessä hyvin usein.. Loppupäätelmänä systeemi elää omaa satunnaiselta vaikuttavaa elämäänsä vaikka mitä säädetään. Puoli vuottakin ennustettavuutta olisi kova sana…
Ilmoita asiaton viesti
FYI: Talous toimii kuin kone, väittää Ray Dalio
https://www.economicprinciples.org
”HOW THE ECONOMIC MACHINE WORKS
English
How does the economy really work?
RESEARCH PAPER
Take an in-depth look at how the economy works and why countries succeed or fail economically.”
PDF tutkimus ladattavissa sivustolta …
Ilmoita asiaton viesti
Katselin syksyllä ko. animaation ja latasin siihen liittyvän dokkarin.
Dalion mukaan olemme ns. pitkän velkasyklin lopussa, jossa velkaa on kumuloitunut talouteen yli usean taloussyklin.
Juuri tätä kivirekeä keskuspankit yrittävät epätoivoisesti hivuttaa eteenpäin QE-ohjelmilla, mutta meno kuitenkin hidastuu jatkuvasti ja lopulta lopulta edessä on velkaromahdus: huonot velat kaatuvat ensin ja vievät dominona muutkin mukanaan.
Seuraava finanssikriisi ei ole pankkikriisi vaan rahajärjestelmäkriisi.
Ilmoita asiaton viesti