AUTETAAN AFRIKKAA

Vuosia sitten kummityttöni päätti nuorella iällään lähteä Afrikkaan tekemään oman osuutensa. Hän oli 26-vuotias. Hänen nimensä on Elina. Suomessa oli talvi. Hän jätti talvivaatteensa meille säilöön. Niitä ei Afrikassa tarvittaisi. Vein hänet lentoasemalle ja hän lensi Tansaniaan. Matkaliput hän oli ostanut omilla rahoillaan. Hän ei ollut minkään organisaation lähettämä. Ajatus oli hänen omansa. Perille saavuttuaan hän hakeutui paikalliseen kouluun. Se oli kuurojen lasten koulu. Hän oli Suomessa opiskellut kuurojen viittomakieltä. Paikallinen viittomakieli tietenkin eroaa Suomessa käytössä olevasta. Hän kuitenkin oppi nopeasti sitä lasten kanssa käyttämään ja alkoi opettaa lapsille kouluaineita. Näitä lapsia elämän onni oli suosinut kaikkein vähiten. Palkkaa hän ei odottanut saavansa eikä hänelle sitä maksettukaan. Kuukauden päästä hän palasi joksikin aikaa Suomeen, jossa hän teki ahkerasti töitä ja oli kolmessakin työtehtävässä samaan aikaan. Hän säästi kaikki tulonsa ja palasi samaan kouluun Afrikassa. Hänen kännykkänsä ja pieni tietokoneensa varastettiin. Sekään ei häntä lannistanut. Hän jatkoi jo tutuksi käyneiden lasten opettamista.

Kahdeksan kuukauden jälkeen Elina palasi Suomeen. Yksi hänen oppilaistaan, alaikäinen poika Ewald nimeltään, tuli vierailulle Suomeen kummityttöni kustantamana. Hänen kotinaan Afrikassa oli savimaja. Amsterdamin lentokentällä hän ei olisi alaikäisenä ja kuurona selvinnyt ilman apua. Onneksi eräs kanssamatkustaja sitä tarjosi. Hänen vierailunsa Suomeen tarjosi koko joukon yllätyksiä. Hänet vietiin tietenkin saunaan ja saunasta lumihankeen. Hän kokeili hiihtoa. Hän näki suomalaisen joulupukin. Kaupungilla hän käveli huojumalla. Miksi? Hän sanoi, että hän oli nähnyt joidenkin suomalaisten miesten kävellessään horjuvan. Tälle oli luonteva selitys. Oli nimittäin ollut uuden vuoden aattoilta. Hän palasi matkaltaan takaisin omaan kouluunsa ja on edennyt opinnoissaan aivan erinomaisesti.

Afrikka tarvitsee apua. Se on niitä mantereita, jotka eivät ole päässeet osallisiksi toisen globalisaatioaallon tuomasta kansainvälisen talouden ja hyvinvoinnin kasvusta. Eurooppalaisilla ihmisillä, yhteisöillä, kirkoilla ja kansalaisjärjestöillä on halua auttaa. Siirtomaakausi on jättänyt jäljen länsimaisen ihmisen omaantuntoon ja se jälki on yhä olemassa. Paikallisella tasolla on paljon tehtävissä. Kehitysapu on silti ollut myös vahvan kritiikin kohteena ja luultavasti hyvinkin aiheellisesti.

Useissa Afrikan maissa kasvuvauhdit olivat varsin suotuisat vuoden 2008 alkaneeseen länsimaiden finanssikriisiin saakka. Tilastollisesti niissä oli mitattu jopa maailman nopeinta kasvua. Optimismi on sittemmin karissut. Koskettavaksi tosiasiaksi jää, että Afrikan nykyisiin taloudellisiin rakenteisiin perustuva talouskasvu ei pysty ratkaisemaan Afrikan ongelmia, mistä vähäisin ei ole sen väestöräjähdys. Kiina on taitavasti liittoutunut usean Afrikan maan hallituksen kanssa turvatakseen raaka-aineiden saannin. Vastapalvelukseksi se on kehittänyt paikallista infrastruktuuria. Mitä länsimaat voisit tehdä? Mikä olisi tehokkain tapa toimia, jos Afrikkaa todella halutaan auttaa.

En ole Afrikan asioiden spesialisti. Olen kuitenkin taloustieteilijä ja tutkinut talouskehityksen lainalaisuuksia. Niiden pohjalta olen kirjoittanut kaksi lyhyttä lehtikirjoitusta, jotka Helsingin Sanomat on julkaissut. Laitan niiden tekstit tähän mukaan. Toinen käsittelee läntisen yritystoiminnan mahdollista roolia Afrikan kehityksen kannalta, toinen Euroopan ja Afrikan suhteita maataloustuotannon alalla. Kenenkään yksittäisen ihmisen tai organisaation merkitystä ei ole syytä vähätellä. Ne eivät kuitenkaan ole yksinään ratkaisu. Afrikka tarvitsee toimia, jotka muualla ovat toimineet ja nostaneet satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä. Globalisaatioprosessin avulla maailman prosentuaalinen köyhyys on 40 vuodessa puolittunut. Olisiko tämä mahdollista myös Afrikassa?

 

Mikä auttaisi Afrikan maita kehittämään omia talouksiaan?

Julkaistu Helsingin Sanomissa 7.9.2018

Euroopan kohtalonkysymyksiä on Afrikan talouskehityksen vahvistuminen. 1700- ja 1800-lukujen taloushistorian valossa merkittäviä taustatekijöitä taloudelliselle nousulle Euroopassa olivat rahoitusjärjestelmän kehityksen ohella kaupan ja markkinoiden kehittyminen, kilpailullisuuden vahvistuminen ja sellaisen lainsäädännön kehitys, joka mahdollisti innovaatiot ja niiden edellytyksenä olleet omistusoikeudet. 1980-luvulla kehitys Aasian maissa käynnistyi siitä, että tavaratuotantoon liittynyt teknologian siirto läntisistä teollistuneista maista johti siellä pääoman tuottoasteen nousuun. Aasian valtiot takasivat yrityksille omistusoikeuksien säilymisen tuotantoyksiköihinsä. Maataloudesta siirtyi työvoimaa läntisiin yrityksiin ja pian oma paikallinen yritystoiminta nousi rinnalle ja jopa meni ohitse. Globalisaation toinen tuleminen tuotti taloudellisen ihmeen.

Mikä auttaisi Afrikkaa? Aasian nousuun ei tarvittu kehitysapua eikä väestön massamuuttoa. World Bankin tilastojen mukaan Afrikassa on ripeästi kasvavia talouksia. Niiden suhteellinen etu löytyy maataloudesta ja teknologia-aloilta. Yksiköt ovat kuitenkin pieniä. Läntinen teknologia ei ole kokenut siirtymistä Afrikkaan turvalliseksi. Afrikan väestön muuttopaine etenkin Eurooppaan on historiallisen suuri. 30 vuoden kuluttua Afrikassa asuu 2,5 mrd ihmistä.

Afrikan taloudet eivät kehity paikallisen yritystoiminnan avulla riittävän nopeasti työllistääkseen liikakasvussa olevan väestön. Euroopan maatalouspolitiikka estää Afrikan maita hyödyntämästä suhteellista etuaan maataloustuotannossa. Kiina taas hyödyntää Afrikan luonnonvaroja mutta aikaansaa Hollannin taudin: muut toimialat eivät kehity suhteellisen etunsa pohjalta.

Maahanmuuttopaineesta aiheutuvasta ongelmasta kärsivän Euroopan kannattaa ottaa käyttöön uusi keino. Sen veronmaksajien kannattaa subventoida niitä yrityksiä, jotka siirtävät tavaratuotantoaan Afrikan kehittyville talousalueille. Näitä ovat etenkin Itä-Afrikan nousevat taloudet mutta eräät muutkin. Teknologian siirrolla on saatavissa aikaan sama positiivinen kierre, joka 1980-luvulta lähtien nosti Kiinan ja Intian jättiläiset mukaan nykyiseen talouskehitykseensä. Kun samalla huolehditaan siitä, että subventiot kohdentuvat puhdasta teknologiaa hyödyntävään teknologiaan, on saatavissa aikaan kaksoisosinko myös Euroopan kannalta.

 

Presidentti Macronin ehdotukseen on tartuttava

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.3.2019

Kirjoituksessaan “Euroopan uudistuminen vaatii vastuunkantoa” (HS 6.3.2019) Ranskan presidentti Emmanuel Macron vaati, että Euroopan on solmittava Afrikan kanssa tulevaisuussopimus.  Onkin aihetta kysyä: miksi Afrikan maiden elintarvikkeista 80 % on tuontihyödykkeitä? Niitä ovat esimerkiksi maissi, vehnä, riisi, soija ja maito. 

Vastauksen tarjoaa EU:n maatalouspolitiikka, jolla ylläpidetään ylituotantoa. EU:n subventiot mahdollistavat viennin Afrikkaan tuotantokustannukset alittavilla hinnoilla. Paikallisella maataloudella ei ole ollut mahdollisuuksia kehittyä. Tilat ovat jääneet pieniksi, tuottavuus on matala ja infrastruktuuri on kehittymätöntä. Subventoituun eurooppalaisen tuotantoon perustuvan maitojauheen vientiä Afrikkaan on arvosteltu.  Kauppasopimukset EU:n määräämine tuontitulleineen hyödyttävät eurooppalaisia viejiä. Ne pakottavat afrikkalaiset viljelijät viemään tuotteensa raaka-aineena, ei jalostettuina elintarvikkeina. Kahvi ei kasva Euroopassa. Eurooppa ostaa Afrikasta kahvipapuja ja vie takaisin valmiita tuotteita. Sama koskee kaakaota. Tämä johtuu tariffipolitiikasta. Tämä on väärin. Ikävämmin ilmaistuna kyseessä on maatalouden ylituotannon dumppaus Afrikkaan. Myös vientipakotteet Venäjää kohtaan ovat pakottaneet etsimään uusia markkinoita Afrikasta.

Monikansalliset yhtiöt hyödyntävät EU:n subventoitua tuotantoa aggressiivisessa viennissään Afrikkaan. Yhtiöiden yhteiskuntavastuu ei toteudu.

Afrikalla on kaikesta päätellen suhteellinen etu etenkin maataloudessa, koska Afrikalla on laajat alueet viljelykelpoista maata. Sanotaan, että tuonti Afrikasta ei ole kuljetuskustannuksista mahdollista. Toiseen suuntaan se yllättäen onkin mahdollista.

Eurooppa ei salli Afrikan maiden kehittävän maatalouttaan vientitoimialoiksi. Elintarvikkeet liikkuvat väärään suuntaan. Eurooppa toimii lyhytnäköisesti, kun on tiedossa Afrikan väestöräjähdys. Afrikan omalle tuotannolle on aihetta antaa mahdollisuus. Emmanuel Macronin vaatima tulevaisuudensopimus on enemmän kuin ajankohtainen.

 

Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori Helsingin yliopistosta ja sotatieteiden tohtori Maanpuolustuskorkeakoululta

Vesa Kanniainen
Sitoutumaton Helsinki

Kansantaloustieteen emeritusprofessori (Helsingin yliopisto),
Sotatieteiden tohtori (Maanpuolustuskorkeakoulu),
Kauppatieteiden tohtori (Itä-Suomen yliopisto)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu