Vesa Kanniainen

Luovan rahapolitiikan kausi euroalueella jatkuu

Yritysten velkakirjojen osto ollut kyseenalaista rahapolitiikkaa EKP:lta

Kesäkuussa 2016 Euroopan keskuspankki EKP käynnisti yritysten velkakirjojen ostot ”The Corporate Securities Purchase Program” (CSPP) ohjelmansa puitteissa. Mediayhtiö Bloomberg tiedotti 5.4.2019 Bianca Researchin Presidentin Jim Biancon kriittisestä arviosta “The ECB Proves Central Bankers are Bad Capitalists”. Kirjoitus ruotii EKP:n CSPP-ohjelmaa. Ohjelma liittyy keskuspankin tarkoitukseen pitää rahapolitiikan viritys keveänä. On pelkona, että EKP alkaisi jälleen ostaa markkinoilta yritysten velkakirjoja. Biancon mukaan olisi toivottavaa, että tähän ei tarvitsisi mennä. Bianco nostaa esiin saksalaisen AG Bayerin ongelmatapauksen. Lisäksi Volkswagenin päästötestiskandaalin seurauksena EKP oli joutunut keskeyttämään yhtiön velkakirjojen oston. Lisäesimerkkinä Bianco mainitsee Steinhoff International Holdings NV:n velan, joka oli kirjattu roskalainaksi ja jonka EKP joutui myymään pois. EKP oli rahoittanut muitakin ongelmayrityksiä ja niiden velkakirjojen liikkeellelaskua. Tarkemmin ks.

https://www.bloomberg.com/opinion/articles/2019-04-05/ecb-proves-central-bankers-are-bad-capitalists

Yritysten velkakirjojen ostoista keskuspankin toimesta onkin esitettävissä kriittisiä arvioita. Niihin nimittäin liittyy merkittäviä periaatteellisia ongelmia. Kun keskuspankki ostaa yksityisten yritysten velkapapereita, tilanne on poikkeuksellinen.  Ostot kohdennetaan vain joidenkin yritysten papereihin, ei ”tasapuolisesti” kaikkiin. Kun ostajana on suurostaja, tämä eittämättä hyödyttää kyseessä olevien yritysten osakkeenomistajia vääristämällä yritysten velan ja osakepääoman arvostukset markkinoilla. Tämä ei ole keskuspankin tehtävä. Corporate finance-perusteoria ei sano, minkä suuruisista vääristymistä voi olla kyse, mutta neutraalia tätä keinoa käyttävä rahapolitiikka ei voi olla. Rahapoliittisten osto-ohjelmien toteutuksessa keskuspankki toki pyrkii välttämään ostojen epätoivottuja vaikutuksia velkakirjojen markkinahintaan, ks. Juha Suonpään blogi https://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2019/ekp-lisaa-tietoa-rahapoliittisten-osto-ohjelmien-toteutuksesta/. Silti tässä onnistumiseen on syytä suhtautua epäillen. Epätervettä kehitystä suoranaisten velkakirjaostojen ohella edustavat myös ne heikot yritykset, ”zombit”, joiden pystyssä pysymistä keskuspankki tukee niiden liikepankkien avokätisen lainanannon kautta, joilla on saatavia zombeista.

Kun EKP ylläpitää matalaa jopa negatiivista korkotasoa, tämä heijastuu yleisemmin pitkän koron kautta velkakirjojen markkina-arvoa tukevana. Voi käydä niin, että pitkien korkojen nähdään tämän seurauksena putoavan markkinoilla lyhyiden markkinakorkojen alapuolella; korkojen aikarakenne (terms structure of interest rates) muuntuu epätavalliseksi. Näin käy, jos keskuspankkien kaikkien tukiohjelmien seurauksena inflaatio-odotukset vaimenevat – ja tätä vaimenemista vielä tukevat odotukset siitä, että heikentyvän talouskasvun tilassa (kuulostaako ajankohtaiselta?) keskuspankin odotetaan vaimentavan kaikkien potentiaalisten shokkien vaikutukset kansantalouteen.

Taantuma uhkaa, paluu defensiiviseen rahapolitiikkaan käynnistynyt

Näinhän siinä on tapahtumassa, kun taantuman uhka on kasvanut. USA:ssa Fed on tehnyt täyskäännöksen ja perunut määrällisen elvytyksen päättymisen jatkamisen (monimutkainen lauseenmuodostus!). Yhdysvalloissa sentään päästiin uuteen normaaliin, jossa keskuspankin ohjauskorko on positiivinen. Puheet ohjauskoron nostamisesta on kuitenkin haudattu.

EKP ilmoitti joulukuussa 2018, että sen netto-osto-ohjelmansa koskien sijoituskohteiden ostoja markkinoilta (asset purchase programe, APP) päättyy. Iso sinko vedetään pois ja määrällinen elvytys päättyy. Vuoden vaihteen jälkeen eurojärjestelmässä varat erääntyvistä arvopapereista vain uudelleeninvestoidaan; niiden nettomäärää ei enää lisätä. Euroalueen talouskasvun hidastuminen loppuvuodesta 2018 on kuitenkin johtanut uuteen luovaan operaatioon: EKP on ilmoittanut, että syyskuussa 2019 se käynnistää uuden pankeille suunnattavan matalakorkoisen lainaohjelman europankkien kautta.

Toukokuun inflaatioluku euroalueella oli vain 1.2 prosenttia. Kaukana ollaan EKP:n kahden prosentin inflaatiotavoitteesta. EKP reagoi päätöksellään pitää ohjauskorkonsa nollassa, talletuskorkonsa -0.40 prosentissa ja maksuvalmiusluottokorkonsa 0,25 prosentissa. Uusi päätös ohjauskoron pitämisestä nollassa puoli vuotta pidempään aikaisemmin ilmoitetusta eli ensi kesään saakka kielii taantuman uhasta. Päätöksessä todetaan ”kunnes inflaatio nousee tavoitellulle tasolle”. Ei tule tapahtumaan, ks. mitä alempana tulee esiin. Inflaatio ei ole pitkään aikaan ollut Fedin eikä EKP:n kontrollin alainen.

Aivan oma lukunsa on Italian hallituksen ajautuminen kiistaan Euroopan komission kanssa julkisista menoista. Italian puheet rinnakkaisvaluutan luomisesta ohitse eurojärjestelmän ovat pahaa enteisempiä, kuin miltä ne kuulostavat. Tällainen hanke edellyttäisi ilmeisesti myös oman kansallisen maksujärjestelmän luomista erillään EKP:n Target 2 -järjestelmästä. Silloin ei olisi kyse aivan pienistä asioista.

Keskuspankilla on silti valtaa: kun kaksi lausetta käänsivät kehityksen suunnan

Keskuspankeilla on valtaa pitää rahajärjestelmä elossa. Niillä ei kuitenkaan ole valtaa käynnistää talouskasvua eikä inflaatiota. Euroopan rahaliitto luotiin 20 vuotta sitten. Rahaliiton ensimmäinen vuosikymmen oli menestys. Toisen vuosikymmenen aikana osoittautui, että rahaliitto oli suurissa vaikeuksissa. Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi joutui 26. heinäkuuta 2012 antamaan poikkeuksellisen lausuman: “Within our mandate, the ECB is ready to do whatever it takes to preserve the euro. And believe me, it will be enough.” Lausunto rauhoitti rahoitusmarkkinat. Tämä on osoitus keskuspankkien vaikutuksesta kansantaloudessa. Siitä lähtien EKP on kuitenkin Draghin viestin hengessä joutunut kehittämään useita luovia ratkaisuja eurojärjestelmän turvaamiseksi. Euro on niiden myötä ollut happihengityksellä siitä lähtien.

Hyvinvointitappiot

Monet riippumattomat ekonomistit ilmeisesti yhtyvät tänä päivänä siihen johtopäätökseen, että euron luominen ennen Euroopan pidemmälle ulottunutta federatiivista kehitystä oli virhe. Tämä ei ole mielipidekysymys; se näkyy kansalaisten hyvinvointitappioina bruttokansantuotteen menetyksinä mitattuna. Kumulatiivisen menetyksen voi arvioida nousevan 15-20 prosentin tasolle euron 20-vuotisen olemassaolon aikana. Eikä ole näköpiirissä, että tappioita ei kumuloituisi lisää.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana finanssikriisin 2007-2009 jälkeen Euroopan rahaliiton jäsenmaiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin alle yhden prosentin vuosivauhtia, kun kansallisiin valuuttoihin perustuneella edeltävällä aikakaudella kasvuaste on ollut yli kaksi prosenttia. Pitkällisen taantuman jälkeen euromaat pääsivät kasvu-uralle vuosina 2015-2018. Kasvu oli kuitenkin ollut vaatimatonta siihenkin nähden, että lähtötaso oli matala. Korkeimmillaan kasvu oli 2,4 prosenttia vuonna 2017, mutta sittemmin hiipui ja vuoden 2018 lopulla tyystin pysähtyi Italiassa ja jopa Saksassa. Kahden nollakasvun vuosineljänneksen jälkeen Saksan talous sentään palasi kasvu-uralle. Vuoden takaiseen bruttokansantuotteeseen verrattuna kasvua oli tammi-maaliskuussa 0,7 prosenttia, mikä sekään ei anna aihetta juhlaan.

Vuoden 2009 jälkeinen aika: kun luovan rahapolitiikkan aika käynnistyi

Olen aikaisemmin esittänyt, että 2007-2009 finanssikriisin päävastuullisia ovat keskuspankit USA:ssa ja Euroopassa, ks.

http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269696-onko-keskuspankin-itsenaisyys-ainoa-vaihtoehto

Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi: kriisin jälkeen oli yritettävä pelastaa se, mitä pelastettavissa oli. Kriisin jälkeiseen rahapolitiikkaan tuli innovatiivisuutta: korot alas ja lisää rahaa talouteen. EKP on toteuttanut useita omaisuuserien osto-ohjelmia, joiden tarkoituksena on ollut kasvun ylläpitäminen euroalueella ja jotka ovat vastanneet tavoitetta saavuttaa keskipitkällä aikavälillä inflaatiovauhti, joka olisi lähellä kahta prosenttia. Niistä ks.

http://www.europarl.europa.eu/factsheets/fi/sheet/86/euroopan-rahapolitiikka

Niinpä vuosina 2009 ja 2011 EKP käynnisti kaksi katettujen joukkovelkakirjalainojen osto-ohjelmaa (CBPP ja CBPP2). Toukokuun 10. päivän 2010 ja helmikuun 2012 välisenä aikana EKP toteutti velkamarkkinoilla arvopaperimarkkinaohjelman (SMP) mukaisia toimia. Elokuussa 2012 EKP ilmoitti voivansa toteuttaa suoria avomarkkinaoperaatioita valtioiden joukkovelkakirjojen jälkimarkkinoilla rahapolitiikan välittymismekanismin tarkoituksenmukaisen toiminnan varmistamiseksi ja rahapolitiikan yhtenäisyyden turvaamiseksi. Kesäkuussa 2014 se ilmoitti kohdennetuista pidempiaikaisista rahoitusoperaatioista (TLTRO), joiden tarkoituksena oli parantaa kahden vuoden aikana pankkien luotonantoa rahoitussektorin ulkopuoliselle yksityiselle sektorille. Syyskuussa 2014 EKP ilmoitti kahdesta uudesta osto-ohjelmasta eli omaisuusvakuudellisten arvopapereiden osto-ohjelmasta (ABSPP) ja kolmannesta katettujen joukkolainojen osto-ohjelmasta (CBPP3). Tarkoituksena oli tehostaa rahapolitiikan välittymistä ja tukea luotonantoa euroalueen taloudelle ja edistää näin rahapolitiikan elvyttävää vaikutusta.

Määrälliseen elvytykseen iso sinko 2015

Maaliskuun 9. päivänä 2015 EKP alkoi ostaa jälkimarkkinoilta julkisen sektorin velkapapereiden osto-ohjelman (PSPP) mukaisesti joukkovelkakirjoja, joiden liikkeeseenlaskijat olivat euroalueen valtioita ja tiettyjä euroalueella toimivia toimintayksikköjä ja kansainvälisiä tai ylikansallisia laitoksia. Yhdessä ABSPP, CBPP3 ja PSPP muodostavat laajennetun omaisuuserien osto-ohjelman (EAPP), jonka kuukausittaiset ostot ovat 60 miljardia euroa. Maaliskuun 10. päivänä 2016 EKP päätti lisätä omaisuuserien ostoja 80 miljardiin euroon kuukaudessa, sisällyttää euroalueelle sijoittautuneiden muiden yritysten kuin pankkien liikkeeseen laskemat investointiluokan euromääräiset joukkovelkakirjat hyväksyttävien omaisuuserien luetteloon ja käynnistää kesäkuusta 2016 alkaen neljä uutta TLTRO-operaatiota, joiden kaikkien maturiteetti on neljä vuotta. Näiden uusien operaatioiden tarkoituksena on ollut EKP:n elvyttävien rahapoliittisten toimien vahvistaminen ja rahapolitiikan välittyminen kannustamalla entisestään pankkien luotonantoa. Niitä on ollut määrä toteuttaa, kunnes EKP havaitsee inflaatiokehityksessä pidempiaikaisen muutoksen, joka vastaa sen tavoitetta saavuttaa keskipitkällä aikavälillä inflaatiovauhti, joka on lähellä kahta prosenttia mutta jää kuitenkin sen alle.

Ostot jatkuivat 2016

EKP:n neuvosto päätti 8. joulukuuta 2016 jatkaa omaisuuserien kuukausittaisia 80 miljardin euron ostoja maaliskuuhun 2017 saakka. Huhtikuusta 2017 joulukuuhun 2017 ja tarvittaessa sen jälkeenkin kuukausittaiset ostot on ollut aikomus pitää 60 miljardissa eurossa. Valtaosa ohjelmasta on ollut kansallisten keskuspankkien vastuulla. Erityisesti Saksa on kuitenkin ollut haluton ottamaan vastuuta muiden maiden kuten Kreikan joukkovelkakirjalainoista. EKP:n neuvoston päätös ei ollutkaan yksimielinen. Sitä kannatti silti suuri enemmistö EKP:n neuvoston jäsenistä. Lisää rahapoliittisista toimista, ks. http://www.ecb.int/pub/pdf/other/monetarypolicy2011en.pdf 
 

Miten iso sinko on vaikuttanut?

EKP:n tarkoitus oli määrällisen elvytyksen keinoin lisätä rahan määrää euroalueella. Joukkovelkakirjojen ostot tarkoittavat käytännössä (tilapäistä) setelielvytystä. Rahan määrän lisääminen on omiaan elvyttämään taloutta ja torjumaan deflaatiota. Euroalueen talouskasvu oli ollut pettymys. Ohjelmallaan EKP pyrki siksi parantamaan varsinkin pienten ja keskisuurten yritysten rahoitustilannetta. Nämä ovat niitä yrityksiä, joiden tiedetään nopeiten synnyttävän uusia työpaikkoja ja taloudellista kasvua.

Markkinat reagoivat EKP:n päätökseen perinteisen makroteorian ennusteen mukaisesti. Ilmoitus massiivisesta lisäelvytyksestä vahvisti osakemarkkinoita Euroopassa. Myös euron kurssi heikkeni. Määrällinen elvytys voi saada kansantalouden liikkeelle, mutta kaipaa pysyviä vaikutuksia kotimaiseen kysyntään. Halpenevan euron myötä tuonti toki kallistuu, mikä ohjaa kysyntää kotimarkkinoille. Samalla vienti voi piristyä. Määrällinen elvytys on hyvä tulkita tilapäiseksi setelirahoitukseksi. Päinvastoin kuin perinteisessä setelirahoituksessa, missä esimerkiksi valtion budjettivajetta paikataan rahaa painamalla, määrällisessä elvytyksessä eurot palautuvat automaattisesti pois markkinoilta EKP:n ostamien obligaatioiden erääntyessä. Näin ollen setelirahoituksessa kasvaneen rahan määrä on pysyvää, kun se taas määrällisen elvytyksen yhteydessä on väliaikaista.

Euroalueen kasvun uusi tyrehtyminen vuoden 2018 lopulla viittaa siihen, että määrällinen elvytys ei tuonut pysyvää uskoa euroalueen palaamiseen kasvu-uralle. Japanin masentava kokemus määrällisestä elvytyksestä ei voinut herättää suuria toiveita Euroopassakaan. Yli kaksi vuosikymmentä deflaatiokierteessä ollut Japani oli ryhtynyt määrälliseen elvytykseen jo vuonna 2001 ja on sen jälkeen kiihdyttänyt sitä. Vaikutus talouteen on ollut vaatimatonta. Toisaalta voi kysyä, missä Japani olisi ilman määrällistä elvytystään.

Määrällisen elvytyksen käynnistämistä euroalueella on vieroksuttu Japanissa koettujen heikkojen tulosten takia. Saksa on kyseenalaistanut sen laillisuutta ja on lisäksi epäillyt, että se vain lisää ongelmamaiden taloushoidon moraalikatoa.  Markkinoilla on aiheellisesti valitettu siitä, että ylilikviditeetti on vääristänyt riskin hinnoittelua. Jotkut ovat epäilleet, että määrällinen elvytys synnyttäisi hallitsemattoman inflaation riskin. Tämä huoli on aiheeton.

Miksi inflaatio ei tule avuksi

Toukokuun 2019 alussa raportoitiin Yhdysvaltain keskuspankin Fedin yllättyneen siitä, että inflaatio, hintatason nousuvauhti on jälleen alle kahden prosentin hintavakaustavoitteen. Myöskään Euroopan keskuspankki ei ole onnistunut saavuttamaan inflaatiotavoitettaan. Keskuspankit ovat päinvastoin joutuneet välillä taistelemaan deflaatioriskiä vastaan. Pisimpään vaikeuksissa on ollut Japanin keskuspankki. Tämä on arvoitus, sillä keskuspankkien taseet ovat nelinkertaistuneet määrällisen elvytyksen korvatessa tavanomaisen rahapolitiikan. Inflaation hyöty olisi siinä, että se aikaansaisi inflaatio-odotuksia, joka johtaisi kulutuskysynnän elpymiseen.

Uutisointi Fedin kokemasta yllätyksestä on itsessään yllättävä. World Bankin mukaan kansainvälinen inflaatio on tullut vuoristorataa alas 12 prosentista 2 prosenttiin 25 vuoden aikana. Hitaan inflaation ei pitäisi olla yllätys.

Makrotalouden perinteisten lainalaisuuksien mukaan inflaatio aiheutuu siitä, että rahan määrä lisääntyy nopeammin kuin likviditeetin kysyntä. Lainalaisuudet menivät kuitenkin uusiksi, kun Aasian kehittyvien maiden taloudet alkoivat globalisoitua. Niiden halpatyömarkkinoille alkoi siirtyä satoja miljoonia työnälkäisiä ihmisiä maaseudun kurjuudesta. Halpaa kulutustavaraa alkoi virrata läntisille markkinoille.

Lännessä hyödykkeiden hintojen nousuvauhdin määrää merkittävässä määrin tuonti-inflaatio. Kehittyvien maiden matala kustannustaso ei salli läntisen työvoiman hinnoitella työtään entiseen tyyliin eikä läntisillä firmoilla ole siksi tarvetta puolustaa kannattavuuttaan nostamalla hintoja. Nykyisin Kiina jo tuottaa läntisille markkinoille tuotteita, jotka kilpailevat läntisten tuotteiden kanssa. Myös tämä rajoittaa inflaatiota. Toisaalta Kiinan työmarkkinat ovat varsin kilpailulliset. Tämä kuroo umpeen kilpailukyvyn eroja Kiinan ja lännen välillä.

Tietynlainen mysteeri on, että huolimatta vaihtotaseen ylijäämästään, euron arvo heikentyi 10 vuodessa 26 % suhteessa USA:n dollariin ja 29 % suhteessa Kiinan renmimbiin. Euron heikentymisen olisi odottanut johtavan tuonti-inflaation vahvistumiseen. Sitäkään ei ole tapahtunut. Kustannustaso Kiinaan on yhä merkittävä.

Matalan inflaation ei pitäisi olla yllätys. Tunnetun taloustieteilijän Paul Samuelsonin jo vuonna 1948 julkaisema artikkeli kertoo, miten globalisaatioprosessissa palkat pyrkivät yhtäläistymään maiden välillä. Virossa matkaavat ovat tämän huomanneet. Inflaatiota ei silti lännessä saada aikaan, ennen kuin kustannustasojen ero lännen ja kehittyvien maiden välillä on kurottu umpeen. Tämä vie vuosikymmeniä. Lisää inflaatiosta kirjoituksessani:

http://vesa-kanniainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269468-miksi-inflaatio-ei-tule-avuksi

Yhdysvaltain keskuspankki oli elvyttänyt USA:n taloutta hyvällä menestyksellä jo vuodesta 2008 alkaen EKP:n sittemmin käyttöön ottamilla keinoilla. Siihen liittyi USA:ssa myös finanssipoliittinen elvytys. Euroalueella ei ole ollut riittävää uskoa tulevaisuuteen ja monet yhtiöt ovat jakaneet osinkoja kassavirrastaan siksi, että eivät ole rohjenneet investoida.

Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori ja kauppatieteiden tohtori

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän kariilkkala kuva
Kari Ilkkala

Hmm, miksi inflaatiosta puhutaan vain kuluttajahintojen yhteydessä?

Löysä raha nostaa hintoja niissä omaisuusluokissa, joihin se ohjautuu.

Minne keskuspankkien syytämä raha on mennyt? Sijoitusmarkkinoille. Monien omaisuusluokkien arvot ovat taivaissa reaalitalouteen verrattuna. Lisäksi EU vuotaa rahaa muualle maailmaan (capital account deficit, financial account surplus).

Reaalitalouteen rahatulvasta on lirissyt lähinnä hulvattoman rakennusbuumin kautta.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Koska "arvopaperi-inflaatiota" kutsutaan kuplanmuodostukseksi.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ei minusta Fedin alle 2,5 prosentin korkotaso (tavoitehaarukan yläpää) ole kovin koronlaskuvarainen (osataan sitä täälläkin luoda sanahirviöitä.)

Mutta murheellisinta on EKP:lla, jonka paine kevyempään rahapolitiikkaan kasvaa Fedin näyttäessä tietä ryhmänjohtajana. EKP tuskin voi lähteä sellaiseen rahapoliittiseen kokeiluun, että se asettaisi ohjauskorkonsa esim. -2 prosenttiin.

Toisaalta jossain vaiheessa LTRO-rahoitus voidaan tehdä negatiivisella luottokorolla, koska eihän Euroopassa päästetä edes sairaimpia pankkeja nurin, vaikka niillä ei ole mitään asiaa markkinataloudessa.

Käyttäjän AmosAhola kuva
Amos Ahola

Inflaation ongelma on siinä, että sitä mitataan lokaalisti, vaikka kyse on nykyään globaalista ilmiöstä.

Uskon, että tulemme näkemään suoran helikopterirahan kansalaisille viimeisenä keinona päästä tavoiteinflaatioon. Sen pidemmälle ei kristallipalloni näytä.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

EKP:n on pakko jatkaa QE-linjalla, sillä todellisia ongelmia ei ole poliittisesti mahdollista korjata.

Euroalueella korjaaminen vaatisi euroalueen purkamisen, jolloin myös eurokokeilun myötä syntynyt ylivelka purkautuisi.

Lisäksi tulisi tehdä raha- ja pankkiuudistus: avata keskuspankkitilit kaikille EU-kansalaisille ja poistaa pankkien talletussuoja, jolloin niiden riskitietoisuus palaisi ja luottokuplien synty estyisi.

Kaikki ko toimenpiteeet ovat siis poliittisesti mahdottomia, joten EKP:n taikatemppujen varassa mennään kohti seuraavaa eurokriisiä, joka onkin sitten jo rahajärjestelmäkriisi.

--

Sven Henrichin QE tylytystä Zerohedgestä:

"
Game over. The grand central bank experiment of the last 10 years has ended in utter and complete failure. The games of cheap money and constant intervention that have brought you record global debt to the tune of $250 trillion and record wealth inequality are about to embark on a new round of peddling blue meth again.
"

https://www.zerohedge.com/news/2019-06-07/game-over

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Keskuspankit ovat olleet finanssikriisin jälkeen todellakin hieman vauhkoontuneita. Kiinan Kansanpankki (paikallinen keskuspankki) on ns. elvyttänyt tämän tästä aina, kun kurssit ovat nuupahtaneet.

Fedin QE1 tehtiin tilanteessa, jossa muuta ei ollut enää tehtävissä. Mutta sen jälkeen toistuvat kierrokset ovat tuottaneet vähemmän toivottuja tuloksia ja yhä enenevissä määrin kielteisiä sivuvaikutuksia.

EKP:n murheena on Euroopan oma pieni perinne: pääomamarkkinat ovat vaatimattomia ja valtaosa yritysten rahoituksesta tulee pankkien lainatiskeiltä (n. 75%). Pankeista on tullut siten elintärkeitä yritysten rahoittajia, eikä niitä voi oikein siksi päästä kaatumaan.

Tämän eurooppalaisen omituisuuden vuoksi zombipankkeja pidetään pystyssä väkisin. Keskuspankkien nollakoroilla turvataan myös muiden alojen elinkelvottomien yritysten pysyminen pinnalla. Se vääristää kilpailua ja vanhojen, toimimattomien yritysten tekohengitys estää samalla uusien elinvoimasempien yritysten perustamisen.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

QE oli oikea hätäratkaisu, mutta sitten olisi pitänyt puuttua todellisiin juurisyihin, mitä ei tietenkään ole tehty.

Keskuspankkien tukioperaatiot estävät normaalin huonojen velkojen puhdistuksen minkä tulisi tapahtua laskusuhdanteessa. Nyt on sitten kumuloitunut entistä isompi paukku, joka jossain vaiheessa pamahtaa silmille.

QE, eli velkakirjojen tukiostot, on tietysti synnyttänyt myös velkakirjojen hintakuplan, jolloin niiden korko on olematon. Olematon korkotuotto on ajanut sijoittajat erityisesti jenkkiosakkeisiin, nostaen ne uusille huipputasoille.

Uusien QE-kierrosten vaikutus jäänee vähäiseksi ja lyhytaikaiseksi.

Eurokriisiä pidän väistämättömänä seuraavassa lamasssa/taantumassa. Jenkit taitavat reservistatuksen ansiosta selvitä taas paljon vähemmällä kuin muut maat.

--

+ Katselin eilen aussiproffa Steve Keenin videoita, ja kaveri tuntuu olevan hyvin kartalla sekä QE- että velkaantumisongelmista. Ymmärtää myös hyvin sekä yksityisen, että julkisen velan/rahan-luonnin.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Terveessä taloudessa inflaation lähde on palkkojen nousu, ja se pitää tapahtua tuottavuuden kasvun tahdissa. Se ettei palkat nouse tuottavuuden nousun tahdissa johtaa juuri talouden taantumiseen. Eli ostovoiman kehitys ei riitä tuotannon kasvun ostamiseen.

Kikyt, työntarjonnan lisäysvaatimukset, leikkausvaatimukset, aktiivimallit ym. valtavirtainen talouspolitiikka toimii juuri nurinkurisesti talouden käyntiin saamisessa.

Talouden paradigman muutos on ainut tapa päästä tavoittelemaan toimivaa taloutta ja vakaata yhteisöä. Vuosikymmeniä jatkunut monetaristisen myytistön sisäänajo valtavirtaiseen taloustieteeseen ja talouspuheeseen on tehnyt valtavasti tuhoa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Entä jos palkkatason nousu on ohittanut tuottavuuden kasvun? Olisiko silloin kikyiltävä (koska ulkoinen devalvoituminen on poissa työkalupakista)?

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Työttömyyden kasvu on osoitus siitä ettei kaikkea mitä voitaisiin tuottaa, voida myydä, eli ostovoima ei riitä....tai kysyntä on saavuttanut saturaatiopisteensä, jota on toki vaikea uskoa, koska on leipäjonoja.

Tässä kohdassa tietenkin joku huutaa meidän olevan vientivetoinen maa....... joka sekin on tietenkin väärinymmärrys, koska olemme tuontiriippuva maa, energiatuontiriippuva maa, ja viennillä maksamme tuonnin.

Joka tapauksessa palaamme aina siihen ettei ulkomaankauppaa voi koskaan laskea ylijäämäiseksi pysyvästi, koska toisen ylijäämä on aina toisen alijäämä. Vaihtotaseiden tulee olla lopulta tasapainossa, kestävässä taloudessa. Tästä pääsemme tietenkin siihen päätelmään, että vain oma kelluva valuutta takaa meille vakaan talouden, jos yhteisvaluutassa ei ole tulontasausta.

Kun vaihtotaseet täytyy lopulta olla tasapainossa, jää jäljelle tietenkin sisämarkkinat, ja palaamme kysymykseen palkkakehityksestä tuottavuuden kasvun tahdissa.

Meillä työttömyyttä voi tulla ulkomaankaupan kilpailuaseman heikentymisestä (globaalit epäterveet toimet). Siihen vastauksena ei ole kikyt ym. ostovoimaa heikentävät toimet, vaan ostovoiman nostaminen siten, että kotimainen kysyntä kompensoi ulkomaisen kysynnän heikkoutta. Luonnollinen tuho hoitakoot ne alat, jotka eivät kykene maksamaan säällistä palkkaa. Uudet tuottavammat alat ottakoot sijansa ulkomaankaupassa. Jos tuollaisia tuottavampia aloja ei löydy on vain yksi älykäs ratkaisu - oma kelluva valuutta.

Olkoon lyhyellä tähtäimellä minkälaisia ratkaisuja tahansa, on pidemmällä tähtäimellä palkkatulojen noustava tuottavuuden kasvun tahdissa (mitä ne tosiaankaan eivät ole tehneet) tai ratkaista tulonjako vaikka reilulla ja kattavalla kansalaispalkalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset