Vesa Kanniainen

Yritysverotus puhuttaa - viisautta vai populismia?

 

Rajanveto tuloverotuksen ja kulutusverotuksen välillä on ajankohtaisempi kuin koskaan

Kun vertaa taloustieteellistä verotukseen liittyvää tutkimusmateriaalia ja yleistajuista kirjoittelua verotuksesta, jää vaikutelma, että puhutaan aivan eri asioista. Tässä kirjoituksessa vien lukijan yritysten tuloverotuksen teoreettisiin perusteisiin. Lukija saattaa ajatella, että tekstilläni ei ole mitään tekemistä esim. käynnissä olevan verotuksen harmonisointikeskustelun tai digitaalisten tuotteiden verotuksen kanssa. Väärin. Haaveet digituotteiden verotuksesta maassa, jossa niiden kulutus tapahtuu, edustavat kulutusveroa (vaikkakaan ei arvonlisäverona toteutetun menoveron muodossa mutta kuitenkin).  Verotuksen harmonisointitoiveet ylikansallisesti puolestaan pääsääntöisesti liittyvät yritysten tuloverotukseen ts. veropohjiin ja verokantoihin. Vaikka keskustelun painopiste globalisoituneessa maailmassa on siirtynyt kysymykseen valtioiden välisestä verokilpailusta, verotuksen harmonisoinnista ja digituotteisiin liittyvän liikevaihdon verotuksesta (tässä tuote EVA:n raportti Kenelle verot kuuluvat 2019), rajanveto tuloverotuksen ja kulutusverotuksen välillä on ajankohtaisempi kuin kenties koskaan.

Yritysten verottaminen herättää jatkuvasti poliittisia intohimoja ja tuottaa populistisia heittoja. Tämä johtuu siitä, että poliitikot eivät tunne verotuksen talousteoriaa. Kuinka voisivatkaan. Kyseessä on yksi vaikeimpia talousteorian osa-alueita, joka ei maallikolle voikaan helpolla avautua. Sen popularisointia on kuitenkin harrastettu, ks. katsaukseni Kanniainen, V.: "Yrittäjyyden ja yritysten verokannustimet", Kansantaloudellinen aikakauskirja, 2007:1, 8-27. Taloustieteessä pääkysymys on ollut: miten ns. tehokkuusperiaate olisi pääomatulojen verotuksessa toteutettavissa? Tehokkuus tarkoittaa neutraalisuutta investointi- ja rahoituspäätösten suhteen, mutta se voidaan ulottaa myös kysymykseksi siitä, mitä verotukselta edellytettäisiin, että se ei vääristä ihmisten uranvalintapäätöksiä, kuten yrittäjäksi ryhtymistä. Jälkimmäinen näkökulma luo linkin yrittäjäksi ryhtymisen ja ansiotulojen verotuksen välille.

Toistuvasti julkisuuteen putkahtaa myös ehdotuksia yhtiömuotoisten yritysten verotuksen muuttamisesta ”suoraviivaisemmaksi” jollain näennäisen helpolla tavalla. Etenkin listaamattomista yrityksistä ulosmaksettujen osinkojen verottaminen muuttamiseksi on ollut esillä ehdotuksia. Yksi argumentti on, että järjestelmä nykyisellään on sekava, vinouttaa päätöksiä yrityksissä ja kohtelee erilaisia yrityksiä eri tavalla. Ennen äskeisiä eduskuntavaaleja ja Heikki Rinteen hallitusneuvottelujen aikana Suomessa kiisteltiin yrittäjävähennyksestä. Se on ollut ammatin- tai liikkeenharjoittajalle suunnattu oikeus vähentää verotuksessaan viisi prosenttia liikevoitosta. Onko sille taloustieteellistä perustelua?

Tässä kirjoituksessa väitän, että kykenemättömyys tuottaa perusteltuja uudistusehdotuksia johtuu ensi sijassa siitä, että arvioiden ja ehdotusten pohjana on riittämätön ymmärrys sen suhteen, mistä yritysverotukseen liittyvät ongelmat johtuvat. Väitän, että ehdotusten laatijoilla ei ole riittävästi tietoa siitä, miten yritys- ja pääomatulojen verotuksen talousteoriassa verotuksen kysymys asetetaan. Ilman oikeaa talousteoreettista pohjaa arviot ja ehdotukset voivat ainoastaan tuottaa epäonnistuneita avauksia.

Mikä tämä oikea taloustieteen veroteoria on? Siinä on kaksi toisiaan täydentävää analyyttistä lähtökohtaa. Toinen tunnetaan ns. Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemana, toinen taas neoklassisena investointiteoriana. Palaan näiden lyhyeen luonnehtimiseen alempana. Yksi opetus tulkoon mainituksi jo tässä vaiheessa: ei ole viisasta pelkästään keskittyä kysymykseen siitä, kuinka paljon verotuloja keneltäkin kerätään. Kysymys oikeudenmukaisuudesta ei ole toisarvoinen. Yhtä oleellista kuitenkin on, että verotus on rakennettu siten, että kansantalous tuottaa hyvinvointia ja yhteistä hyvää niin paljon kuin mahdollista. Tehokkuusteoreema antaa pohjaa tällaiselle arviolle.

Sana historiallisista verouudistuksista

Monet muistavat Presidentti Ronald Reaganin verouudistukset Yhdysvalloissa vuodelta 1986. Niiden perusidea oli pääomatulojen veropohjan laventaminen ja verokantojen alentaminen. Uudistukset olivat historiallisia ja niissä hyödynnettiin parhaiden veroekonomistien asiantuntemusta oikealla tavalla. Sama on pätenyt useisiin Norjassa tuotettuihin verouudistuksiin ja uudistusehdotuksiin. Norjassa onkin vaikuttanut leegio kansainvälisesti johtavia julkisen talouden ja verotuksen akateemisia tutkijoita.

Ennen pääministeri Harri Holkerin hallituksen vuosina 1989-1990 toteutettua legendaarista verouudistusta etenkin yhteisö- ja pääomatulojen verotus oli Suomessa kehittynyt mielivaltaiseksi ja epäneutraaliksi. Vaikka periaatteessa pääomatulot olivat kahdenkertaisen verotuksen kohteena, pörssiyhtiöt esimerkiksi eivät maksaneet lainkaan yhteisöveroa. Niinpä yritysten veropohjaa laajennettiin olennaisesti karsimalla pääosin verovähennykset. Yhteisöverokantaa alennettiin ja jakamattomat voitot tulivat tuolloin yhdenkertaisen verotuksen kohteeksi. Yhteisöiltä kerätyt verotulot kasvoivat huomattavasti ja efektiivisen veroasteen erot yritysten välillä lähes katosivat. Osinkojen kahdenkertainen verotus eliminoitiin yhteisöveron hyvitysjärjestelmän (avoir fiscal) avulla. Uudistus täytti pitkälle neutraalisuusvaatimuksen eli kohteli eri yritysmuotoja, sijoituksia ja rahoitusmuotoja lähes neutraalisti. Erityisesti yritysten velkarahoituksen edullisuus väheni ja uudistuksen seurauksena oman pääoman käyttö lisääntyikin olennaisesti. Euroopan unionin säädösten tähden yhteisöveron hyvitysjärjestelmästä oli kuitenkin luovuttava vuonna 2005.

Suomalaiset innovaatiot verotuksessa – ja ongelmat

Suomalaiset päätöksentekijät ovat aina ymmärtäneet sen, että yritysten menestys sataa aina myös niiden työvoiman laariin. He ovat aina ymmärtäneet myös sen, että yritystoiminnan käynnistäminen on suuri riski ja että uusi yritys ei välttämättä selviä kuolemanlaakson yli. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että käynnistyvistä yrityksistä 30 prosenttia kuolee kolmen ensimmäisen vuoden aikana ja 50 prosenttia viiden vuoden sisällä. Siksi politiikantekijät ovat rakentaneet yritysten verotukseen sisään yrittäjyyslievennyksen kompensaationa riskinotolle tilanteessa, jossa tappiontasausmahdollisuus on epätäydellinen. Tässä on viisautta. Sellaisen kehittäminen järkevästi ei ole helppoa ja eri maat ovat kokeilleet eri tapoja sen toteuttamiseksi. Suomessa innovoitiin ns. nettovarallisuuteen perustuva lievennytty osinkojen verotuskohtelu listaamattomille yhtiöille. Se tietenkin on ongelmallinen neutraalisuusidean kanssa, mutta jokainen riskikompensaatiojärjestelmä sitä olisi. Ilmaisia vakuutuksia ei maailmassa ole. Toinen suomalainen innovaatio oli yrityksissä syntyvät yrittäjän tulon jakaminen pääoma- ja ansiotuloksi. Myös tämä innovaatio oli taloustieteellisesti perusteltu: jos yritys tuottaa tulosta, osa on yrittäjälle kompensaatiota hänen sijoituksestaan, osa hänen työpanoksestaan.

Kumpikin suomalainen innovaatio kuitenkin joutui kritiikin kohteeksi, ehkä ei niinkään periaatteellisista syistä vaan lähinnä huojennusten mitoitukseen liittyvänä. Niinpä Martti Hetemäen työryhmä teki vuosina 2010-11 merkittävän ehdotuksen pääomatulojen verotuksen uudistamiseksi Suomessa. Komitea ehdotti nettovarallisuuteen perustuvan verotuksen tiukentamista. Tuskin oli muste raportista kuivunut, kun poliitikot sen hyllyttivät.

Keskeinen Holkerin hallituksen verouudistuksen ongelma oli kuitenkin pääomatulojen ja korkeimpien ansiotulojen veroasteiden välille jäänyt ero, 32 prosenttia, joka oli liian suuri. Se aiheutti laajalti tulonmuunto-ongelman, koska ansiotulojen muuntaminen pääomatuloiksi tuli verotuksessa liian edulliseksi.

Myös listaamattomien yhtiöiden verotus ja erityisesti niiden osinkojen verotus muodostui ongelmaksi. Vaikka tutkimuksellista tietoa on vähän, nettovarallisuuteen kytkettynä verotuksen nähtiin johtaneen epäneutraalisuuteen suosiessaan sijoituksia kiinteistöihin ja arvopapereihin sekä syrjien aineettomia investointeja kuin myös investointeja tuotantopääomaan. Tämä osaltaan auttaa ymmärtämään myös sen, miksi Suomessa on niin vähän kasvuyrityksiä.

Liberan kustantamaa kirjaa EuroThinkTank: Kuinka Suomi voidaan pelastaa. Talouspoliittinen manifesti - kirjaa työstäessämme vuonna 2015 selvitimme, että Suomessa tuolloin oli keskisuuria yrityksiä vain noin 2500 kpl eikä varsinaisia kasvuyrityksiä enempää kuin noin 1000 kpl. Sen sijaan yksinyrittäjiä (1-1.5 työntekijää) oli peräti 170 000. Kun yrittäjien keskimääräiset tulot keräämiemme vuoden 2012 tietojen mukaan olivat 44 974 euroa, kysyimme: miten palkansaajaa verotettaisiin, jos hänellä olisi tuo sama yrittäjän keskimääräinen tulo? Osoittautui, että palkansaajan verotus olisi yrittäjien keskituloilla yrittäjien verotusta kevyempää. Muista havainnoistamme raportoimme esimerkiksi, että yrittäjien tuloihin sisältyy suurempi riski (vuosittainen vaihtelu) ja heidän työaikansa on pidempi kuin oli palkansaajilla. Tämän vastapainona yrittäjät toki pystyvät kuluttamaan osan kulutuksestaan yrityksen sisällä, mikä vähentää efektiivistä verotusta, mutta yrittäjyyden ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen ongelma on ikuinen. Menestyvän yritystoiminnan käynnistäminen ei siis ole helppoa. Esim. Suomen 1990-luvun laman aikana kaatui koko punapääomaan perustunut osuustoiminnallinen yrittäjyys.

Samalla syntyi niin sanottu listautumiskynnys, jolloin yrityksillä ei verotussyistä ollut halua listautua pörssiin, koska niistä maksettujen osinkojen kokonaisveroaste oli korkea, 40,4 prosenttia tai 42,44 prosenttia. Kokonaisveroasteeseen luetaan yhtiön ja osingonsaajan maksamat verot. Verokiila listautumattomien ja listautuneiden yhtiöiden välillä oli 16,44 prosenttia (Miten Suomi voidaan pelastaa. Talouspoliittinen manifesti). Korkea kokonaisveroaste myös vahvisti kannustinta siirtää voittoja kevyemmin verotettuihin maihin.

EVA:n tuotti suoraviivainen esityksen yhtiöiden ja osinkojen verouudistukseksi (Janne Juusela, Kasvun prosentit – Näin korjaamme osinko- ja pääomatuloverotuksen, EVA analyysi No. 40, 2014). Se perustui ajatukseen 20 prosentin yhteisöverokannasta, 30 prosentin verokannata päätuloille ja kaikkien osinkojen verottomuudesta 50 prosenttisesti.  EVA:n ehdotus oli kuitenkin ongelmallinen kahdesta syystä. Se eliminoi yrittäjyyslievennyksen nostaen pienyritysten kokonaisveroasteen 26 prosentista 32 prosenttiin. Toiseksi, se jätti aivan liian suuren kuilun (32 prosenttia) pääomatulojen ja ansiotulojen veroasteiden välille. Poliitikkojen vastaus (silloisen valtiovarainministerin Heikki Rinteen suulla) tuli heti: ei käy!

 

Ongelma on tämä: verokeskustelijat eivä tunne verotuksen talousteoriaa

Aion olla suoraviivainen: ilman veroteorian perustulosten ymmärtämistä ei ole toivoa käydä teoreettisesti perusteltua verouudistuskeskustelua. Tästä johtuu etenkin poliitikkojen harrastama veropopulismi.

Verotuksen talousteorian mukaan neutraalisuus on ekonomistien suosikki siksi, että sen avulla on tuotettavissa annetuilla resursseilla mahdollisimman suuri arvonlisä. Tulos perustuu Diamond-Mirrlees tehokkuusteoreemaan, jonka he johtivat noin 50 vuotta sitten.  Kumpikin on Nobel-palkittuja ekonomisteja. Sen tulkinta yleistajuisesti voisi olla seuraava: kansantalouden arvonlisän maksimoiseksi on parempi suunnata verotus kulutuksen kuin pääoman verottamiseen. Intuitiivisesti voisi sanoa, että kulutuksen verottaminen vie resurssia siltä taholta, joka ottaa systeemistä ulos resurssia, kun taas pääomaan kohdentuva verotus vie resurssia sellaiselta, joka olisi siirtänyt resurssia kasvuun ja tulevaan kulutukseen.

Neutraalisuus investointipäätösten suhteen on siis hyvä ominaisuus verotukselta.[i]  Kun puhutaan neutraalisuudesta, tyypillisesti tarkoitetaan neutraalisuutta investointipäätösten suhteen. Yhteisö- ja pääomatulojen investointivaikutuksia on tutkittu ns. neoklassisen arvonmaksimointimallin avulla. Missä yrittäjän tai liikkeenjohdon henkilökohtaiset preferenssit ovat kuvassa mukana, verovaikutukset ovat vieläkin monimutkaisemmat.[ii] Se ei kuitenkaan ole ainoa valinta, jossa neutraalisuutta tarvitaan. Verotuksen vaikutus kansantalouden yrittäjyysasteen on oma kysymyksensä. On kyse ihmisten uranvalintapäätöksistä. Siellä neutraalisuuden saavuttamiseen ei riitä yritysveropohjan määrittely oikein. Myös ansiotulojen verokannat nousevat rooliinsa, ks. alempana.

Tuloverotuksella ei neutraalisuuteen kuitenkaan (helpolla) päästä. Tämä johtuu vaikeudesta luoda oman pääoman kustannukselle tasavertainen verokohtelu vieraan pääoman kustannuksen kanssa. Jos verotus ei lankea puhtaille voitoille, se heikentää pääomanmuodostumista.

 

Neutraaliin verotukseen on tarjolla malli, mutta se edellyttää globaalia ratkaisua

Yritysten tulovero on ongelma siksi, että se tyypillisesti vääristää rahoitusrakennetta subventoimalla vieraan pääoman käyttöä ja siksi, että se saattaa rankaista tuottavien investointien toteutumista. Tuloverotuksen pysyvä ongelma onkin oikean veropohjan määritteleminen. Ongelma on varsin akuutti digituotteiden ilmannuttua globalisoituneeseen maailmaan. Palaan siihen alempana.

Tuloverolle vaihtoehtoinen ratkaisu olisi menovero (arvonlisävero) kuluttajille ja kassavirtavero yrityksille. Se on ollut tunnettu taloustieteessä vuosikymmeniä (E.C.Brown 1948, Meade komitea 1978, Mirrlees komitea 2011). Käytännössä se voidaan yrityksille toteuttaa reaalisen kassavirran tai ulosmaksettujen osinkojen veropohjalla. Edellisessä korkomenojen vähennysoikeudesta luovutaan ja kaikki investointimenot vähennetään yhdellä kertaa. Negatiivisen kassavirran tapauksessa vajaus (”tappio”) siirretään seuraavalle verovuodella (korollisena). Jälkimmäisessä kassavirtaveron mallissa myös finansiaaliset liiketoimet otetaan huomioon.

Tuloverotukselle on siis vaihtoehto, jonka tutkijat tietävät. Esim. Mirrlees-raportin perusfilosofiana on pyrkimys neutraalin verotusjärjestelmän luonnehtimiseen siten, että säästämisen tuottoa ei veroteta ja että investointikannusteet ovat kunnossa. Tämä on toteutettavissa arvonlisäverona ns. kohdevaltio-pariaatteen pohjalta: sen sijaan, että pyritään – epäonnistuen - verottamaan tuloa siellä, missä se syntyy, verotetaan kulutusta siellä, missä se tapahtuu. Globaalista näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että maiden vientiä ei veroteta. Sen asemesta verotetaan tuontia kulutuksen kautta. Kuluttajat liikkuvat vähemmän kuin pääoma. Se täyttää tavoitellun neutraalisuusominaisuuden yhtiöiden investointi- ja rahoituspäätösten kannalta.

Kassavirtaveron pidemmälle viedyssä versiossa vero lankeaisi yrityksestä ulosmaksetuille osingoille. Tämäkään ei takaa neutraalisuutta kuin pitkän tähtäimen näkökulmasta, jolloin vero kapitalisoituu osakkeen arvoon. Osinkoihin kohdistuva vero nimittäin hidastaa investointivauhtia, jos pääomamarkkinoilla on rahoitusrajoitteita – ja niitä aina on mm. informaatiotekijöistä johtuen.

Mahdollisuutta siirtyä menoveroon tutki ruotsalainen komitea 1980-luvulla, mutta päätyi siihen, että huolimatta sen tehokkuusominaisuuksista siihen ei voida siirtyä. Syy: kaikkien maiden olisi samaan aikaan siirryttävä menoverojärjestelmään. Muistan tämän vaiheen: tuolloin oli käynnissä yhteispohjoismainen verotutkimuksen projekti, jossa olin mukana.

 

Miksi Presidentti Trumpin alkuperäinen veroehdotus ei voinut toteutua?

Lukija muistanee, kuinka Presidentti Donald Trump halusi saada USA:n yritykset investoimaan enemmän USA:han ja vähemmän muualle maailmaan. Hänen hallintonsa tuotti veroehdotuksen, joka oli juuri yllä kuvatun mukainen. Trumpin kauden alussa esillä ollut veroehdotus rakentui yritysten kassavirtaveron idealle. Käytännössä kyse oli arvonlisäverotuksesta. Se olisi verottanut tuontia, mutta jättänyt viennin verottamatta. Hanke kaatui siihen, että verotus olisi pitänyt toteuttaa kaikkialla globalisoituneessa maailmantaloudessa samaan aikaan. Ehdotuksesta oli perääntyminen ja palaaminen perinteisempään tuloveroratkaisuun, jossa veroastetta roimasti alennettiin.

 

Miksi yrityksiä ylipäätään verotetaan?

On useita perustavaa laatua olevia kysymyksiä. Olisi kysyttävä, miksi yrityksiä ylipäätään verotetaan. Yleensä vastaus lähtee ns. hyötyperiaatteesta: yrityksillä on etuoikeus hyödyntää yhteiskunnan infrastruktuuria ml. oikeuslaitos. Yrityksiä suojaa lainsäädäntö jonka avulla voidaan valvoa sitä, että solmituista sopimuksista pidetään kiinni. Lisäksi osakeyhtiömuotoisessa yritystoiminnassa yritysten omistajia suojaa niin sanotun rajoitetun vastuun periaate. Tämä on merkittävä etuoikeus.

Tehdään toinen kysymys: miksi vero kohdistuu nimenomaan voittoon? Yrityskohtaiset voiton vaihtelut ovat suuret, eikä tulovero välttämättä ole mitenkään yhteydessä siihen, kuinka paljon yritykset yhteiskunnan infrarakenteita hyödyntävät. Monet muut yrityksiin liitettävät potentiaaliset verotuskohteet olisivat kuitenkin ongelmallisia. Voiton verottaminen sentään tarjoaa mahdollisuuden tavoitella neutraalisuutta, vaikka sen saavuttaminen on vaikeaa.

Tuloverotuksen hyväksi ideaksi on sanottu, että on pyrittävä verottamaan siellä, missä voitto syntyy. Tämäkin on ongelmallinen näkemys. Nykymaailmassa tuotteet syntyvät eri maissa sijaitsevien yritysten yhteistyönä eikä oikeastaan voi mitenkään enää sanoa, missä maassa voitto syntyy. Tuloverojen jakaminen maiden kesken on periaatteessa mahdollista mutta käytännössä osoittautunut ongelmallisseksi. Vaikka EU:n sisällä asiasta voitaisiinkin sopia, EU:n ulkopuolelle jäävät Kiina, Intia ja esimerkiksi Brasilia tuskin olisivat helppoja sopimuskumppaneita.

Lisäksi yritykset pystyvät siirtohinnoittelullaan ja sisäisellä korko- ja rojaltipolitiikallaan helposti siirtämään voittoja maasta toiseen. Toisaalta, kun monikansallisia yrityksiä arvostellaan, kannattaa myös muistaa, että ne kykenevät hyödyntämään kustannusetuja ja markkinoita juuri siksi, että ne ovat monikansallisia. Tulovero on vaikea taiteenlaji!

Neutraaliksi rakennettu tuloverotus lankeaisi "ylimääräisille" voitoille (ja on siksi neutraali), ei normaalituotolle. Yhteisöveron tuotto veronsaajalle on vuosien varrella alentunut. Tutkijoiden mukaan ei ole poissuljettu sekään, että maailma lopulta luopuisi yhteisöjen tuloverotuksesta tykkänään ja keskittyisi verottamaan tuotantosektorissa syntyvää tuloa tai arvonlisää pääomatuloverotuksen muodossa. Virossa yritykset eivät maksa veroa jakamattomasta voitostaan, vain jaetusta. Suomessa yhteisöverolla on silti yhä tärkeä fiskaalinen rooli: se on tuottanut 7 prosenttia kuntien ja valtion vuotuisista yhteenlasketuista verotuloista.

 

Tätäkään kaikki poliitikot eivät ymmärrä 1: yritystoiminnassa syntyvää tuloa verotetaan kahdella tasolla

Yritystoiminnassa syntyvää tuloa verotetaan kahdesti ts. sekä yhteisötasolla että sen jälkeen omistajatasolla. Jos kahdenkertaisuutta ei ole lievennetty, pääoman tuoton kokonaisveroaste koostuu (likimain) kahden veroasteen summasta. Se voi siksi olla korkeampi kuin on kuviteltu. Siksi on tärkeätä tuottaa arviot kokonaisveroasteesta, ei vain katsoa yhteisöverokantaa.

 

Tätäkään kaikki poliitikot eivät ymmärrä 2: yrityksen verotuksen kiristäminen vaikuttaa työpaikkojen syntyyn ja yritysten palkanmaksukykyyn

Useilla politiikoilla näyttää olevan se käsitys, että yrityksille ja yrityksistä ulosmaksetuille osingoille langetettu vero on pois yrittäjien ja osakkeenomistajien kukkarosta. Terve intuitio kuitenkin opettaa, että yrityksen työntekijöiden ei missään tapauksessa kannata vaatia omalle yritykselleen korkeampia veroja. Jokainen ymmärtää, että maksumieheksi voivat joutua yrityksen omat työntekijät. Tutkimuksen valossa pelko on aiheellinen. Kysymys on niin sanotusta verotuksen kohtaannosta. Verotuksen kohtaannolla ymmärretään sitä, kuka veron lopulta maksaa.

Miten työntekijä voi joutua maksumieheksi, jos yritykseltä peritään enemmän veroja? Olen tietoinen kahdesta alan tutkimuksesta. Niistä ensimmäisen laativat Saksan yritysaineistoilla Clemens Fuest, Andreas Peichl ja Sebastian Siegloch. Otsikolla ” Do Higher Corporate Taxes Reduce Wages? Micro Evidence from Germany” se on julkaistu arvovaltaisessa American Economic Review -lehdessä vuonna 2018 [108(2), 393-418] ja sen aikaisempi versio löytyy IZA:n DP-sarjassa No. 7390. Sen mukaan:

Yrityksiin kohdistuva vero alentaa yritysten palkanmaksukykyä siten, että 1 euron veronkorotus alentaa yrityksen työntekijän palkkaa 77 sentillä. Suora vaikutus dominoi, kun sen sijaan epäsuoran, heikentyneen investointitoiminnan vaikutus on tilastollisesti pieni. Eniten yrityksiltä kerättävän veron nostamisesta kärsii korkean ja keskimääräisen tuottavuuden työvoima.

Kyseessä oleva tutkimustulos on tietenkin luettavissa myös siten, että yritysveroasteen alentamisella puolestaan on yritysten palkanmaksukykyä vahvistava vaikutus. Yritysveroasteen alennuksesta hyötyvät tämän mukaan työntekijät korkeampina palkkoina ja jossain määrin myös lisääntyvinä työpaikkoina.

USA:ssa Juan Carlos Suarez Serrato ja Owen Zidar raportoivat jo tätä ennen vuonna 2014, että yhteisöveron alennuksesta omistajat saavat 40 prosenttia, kun maanomistajien osuudeksi tulee 25–30 prosenttia ja työntekijöiden osuudeksi 30–35 prosenttia. Heidän tutkimuksensa otsikkona oli “Who Benefits from State Corporate Tax Cuts? A Local Labor Market Approach with Heterogeneous Firms” ja sen julkaisufoorumi on NBER WP No. 20289.

On silti syytä huomauttaa, että taloustieteilijöillä on ollut vaikeuksia päätyä yksiselitteiseen palkkateoriaan. Yleisin ajattelutapa työmarkkinatutkimuksessa on ollut, että palkat ja työvoiman tuottavuus ovat sidottuja toisiinsa ja että heikko tuottavuuskehitys heijastuu hitaana palkkojen nousuna. Paljon on kuitenkin pohdittu myös sitä mahdollisuutta, että yritys voi maksaa työvoimalle tasapainopalkkaa korkeampaa palkkaa. On pohdittu reiluuden ja vastavuoroisuuden merkitystä palkoista päätettäessä. Tasapainopalkkaa korkeamman palkan on ajateltu vahvistavan työntekijän lojaalisuutta ja parantavan työtekijöiden tuottavuutta. Tämä tunnetaan ns. tehokkuuspalkkahypoteesina. Yllä todetut tutkimukset raportoivat verotuksen ja palkkasopimusten yhteyden kuitenkin siitä riippumatta, kuinka vahva tämä hypoteesi on.

 

Yritysverotus ja palkat: Suomessa ei ole tutkittu

Suomessa vastaavia tutkimuksia ei ole tehty. Voisi ajatella, että yritysveron (yhteisöveron) nostaminen ei Suomessa alenna palkkoja suoraan, koska Suomessa on vallalla korporatiivinen työmarkkinajärjestelmä. Siksi onkin oletettavaa, että yritysveron nostaminen näkyy voimakkaammin nimenomaan työn kysyntää eli työpaikkojen määrää alentavana kuin Saksassa. Yritysveron alentaminen sen sijaan nostaisi palkkoja ja vahvistaisi työn kysyntää, koska se olisi yhdenmukainen työmarkkinajärjestöjen tavoitteiden kanssa. Odotukset tulossa olevasta mahdollisesta muutoksesta toki vaikuttavat jo etukäteen. Tätä on tutkittu alaviitassa i mainitussa artikkelissa "Tax Policy Uncertainty and Corporate Investment. A Theory of Tax-Induced Investment Spurts"

 

Kansainvälinen verokilpailu yrityksistä

Globalisoituneessa maailmassa kukin maa pyrkii houkuttelemaan yrityksiä ja työpaikkoja omalle alueelleen. Verokilpailu on todellista ja se kiristyy kaiken aikaa. Investoinnin tuotto yhteisöveron jälkeen ei pysyvästi voi jäädä missään maassa kilpailijamaita matalammaksi ilman, että sijoitukset kaikkoavat. Yhteisöveron tasolla onkin tutkimuksissa todettu olevan negatiivinen vaikutus maahan suuntautuviin investointeihin. Kirjoitimme Miten Suomi voidan pelastaa -kirjassa, että tuolloiset yhteisöveroasteet Irlannissa (12,5 %), Sveitsissä (noin 18 %) ja Virossa (0 % jakamattomalle, 20 % jaetulle voitolle) olivat keskeiset esimerkit tämän mekanismin tehosta taloudellisen menestyksen siivittämisessä. Irlanti on houkutellut globaaleja suuryhtiöitä alueelleen ja noussut talouskatastrofistaan. Viro on houkutellut pk-yrityksiä pohjoisista naapurimaistaan. Suomalaisia yrityksiä toimii Virossa yli 5000. Kanadassa yhteisöveron alentaminen yhdellä prosenttiyksiköllä vauhditti talouskasvua 0.1-0.2 prosentilla (Federe ja Dahlby, 2012).[iii] Isossa-Britanniassa yhteisöveroprosentti on asteittain laskettu 28 prosentista (2010) 19 prosenttiin (2019). USA:n veroratkaisut Presidentti Donald Trumpin aikana ovat tuorein esimerkki: yritysten veroprosentti laskettiin 35 prosentista 21 prosenttiin.

Viron yhteisömalli näyttäytyy kuitenkin ongelmallisena. Se saattaisi johtaa siihen, että jokainen kansalainen haluaisi perustaa itselleen yhtiön ja jättää tulonsa yhtiöön odottamaan myöhemmin toteutettavaa tuloutusta.

Globaalitalouden sääntö on, että reaaliset suorat sijoitukset suuntautuvat siten, että investoinnin tuottoaste yhteisöveron jälkeen pyrkii maailmalla yhtäläistymään. Suurempien maiden esim. USA:n ja Saksan kyky ylläpitää - halutessaan - muita korkeampia veroasteita kuitenkin johtuu niiden suurista kotimarkkinoista.

Suomi ei ole pitkään ollut houkutteleva investointikohde enempää suomalaisille kuin ulkomaisille monikansallisille yhtiöillekään. Niiden kannattavuus on parempi, jos ne investoivat muualle. Suomen teollisuuden investointiaste on yhä huolestuttavan matala.

 

Pk-sektori tarvitsee kotimaista rahoitusta

Tutkimuksissa on todettu, että monikansallisten yritysten rahoitusratkaisuissa säästämisen verotuksella ei ole suurta merkitystä. Verotuksen osalta investointien tuottovaatimuksen sanelee ensi sijassa yhteisöveroaste. Monikansallisista yrityksistä poiketen rahoituksen ketteryys ei ole samaa luokkaa, kun on kyse uusista pienistä ja keskisuurista yrityksistä kussakin maassa. Niitä ja niiden hankkeita tuntevat korkeintaan paikalliset rahoittajat. Vaikka velkaraha on oleellinen toiminnan käynnistyessä ja tulorahoitus sen kehittyessä, yrittäjän on alussa kyettävä vakuuttamaan itsensä siitä, että hänen kannattaa sijoittaa omaan yritykseensä pikemminkin kuin pääomamarkkinoille. Näiden yritysten kannalta jaetun voiton veroaste on tärkeä.

Edellä sanotun perusteella on esitettävissä, että Suomen kannattaa harkita sellaisen yhteisöverouudistuksen suunnittelua ja toteuttamista, joka osaltaan tekee mahdolliseksi talouden palauttamisen kasvu-uralle. Sen tulee toteuttaa seuraavia ominaisuuksia:

  1. Pk-sektorin yritysten riskien ja rahoitusrajoitteiden kannalta on syytä säilyttää ns. yrittäjyyshuojennus, vaikkakin nykyistä lievemmässä muodossa
  2. Osinkojen verotuksen tulee toteuttaa neutraalisuusvaatimus nykyistä paremmalla ratkaisulla
  3. Pääomatulojen verotuksen ja korkeimpien ansiotulojen verotuksen välinen kuilu ei saa nousta liian suureksi veronmuunto- ja tulojen maastavientikannusteen vähentämiseksi nykyisestään.

Tuotimme valtiot.tri Heikki Koskenkylän kanssa sellaisen ehdotuksen.

 

Kanniainen – Koskenkylä veroehdotus (Kanava 6/2016)

Suomen kansantalous oli 2010-luvulla ajautunut pysähtyneisyyden tilaan. Suomen keskeisiä toimialoja 2000-luvulla kohdanneet epäsymmetriset sokit olivat kiinteän eurovaluutan oloissa jättäneet kansantaloudelle vain vaikeita sopeutumisratkaisuja. Kadonneen kustannuskilpailukyvyn palauttaminen edellyttää riittävää sisäistä devalvaatiota. Suomessa vuonna 2016 solmittu kiky-sopimus pyrkikin palauttamaan vuosien 2007-2008 aikana menetettyä kilpailukykyä. Tätä tulisi täydentää rakenteellisilla muutoksilla monella työmarkkinoilla, mutta sellaiset eivät toteutuneet. Ilman näitä ratkaisuja Suomen talouden kasvuvauhti jäi matalaksi moneksi vuodeksi.

Suomen talous sittemmin elpyi. Siitä voidaan keskustella, missä määrin tämä johtui euron heikkenemisestä suhteessa USA:n dollariin 26 prosenttia ja Kiinan renminbiin 29 prosenttia 10 vuoden aikana ja missä määrin kiky-sopimuksesta. Joka tapauksessa taloudellisen kasvun ongelma on palannut. Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön ennusteiden mukaan kansantalouden kasvuvauhti on heikkenemässä ja jää VM:n ennusteen mukaan 1.6 prosenttiin kuluvana vuonna ja 1.2 prosenttiin ensi vuonna. Danske Bankin tuore arvio on vieläkin pessimistisempi.

Ottaen huomioon kaikki teoreettiset tulokset ja Suomen nykyjärjestelmään liittyvät ongelmat kysyimme Heikki Koskenkylän kanssa: mikä olisi verotuksellinen uudistus, joka voisi toimia? Rakensimme Heikki Koskenkylän kanssa sellaisen. Siinä yhteisöveroaste alennettaisiin jopa 15 prosentin tasolle ja kaikkien pääomatulojen veroaste 30 prosentin tasolle. Listatuista yhtiöistä maksetut osingot luettaisiin kuitenkin 100 prosenttisesti veronalaiseksi pääomatuloksi eli tältä osin verotusta kiristettäisiin. Listaamattomista yhtiöistä saaduista osingoista veronalaisen pääomatulon osuus puolestaan nostettaisiin 35 prosenttiin ns. normaalituoton osalta. Samalla normaalituotoksi hyväksyttäisiin vain kolme prosenttia yhtiön osakekohtaisen nettovarallisuuden perusteella. Normaalituoton ylittäviä osinkoja verotettaisiin täysimääräisesti pääomatulona yhdenmukaisesti listattujen yhtiöiden kanssa eli siltä osin verotusta kiristettäisiin. Ehdotus siis keventäisi verotusta yhtiön tasolla mutta kiristäisi pääomatulojen verotusta osingonsaajan tasolla. Piensijoittajille myönnettäisiin verohelpotus siten, että pienistä osingoista 3000 euroon saakka vain 35 prosenttia olisi veronalaista pääomatuloa. Tässä se olisi!

Suomen kokonaisveroaste (kaikki verot/BKT) vuonna 2018 oli 42,4 prosenttia. Veroehdotusta vuonna 2016 kirjoittaessamme se oli EU:n korkeimpia, noin 44 prosenttia. Ansiotulojen verotus oli jo keskituloisilla viisi prosenttia korkeampi kuin Ruotsissa. Suurilla tuloilla erotus oli vielä suurempi. Lisäksi pääomatulojen verotus oli monimutkainen ja epäneutraali. Se tuki investointeja arvopapereihin ja kiinteistöihin yrityksen tuotannollisen pääoman asemesta. Se oli aikaansaanut listautumiskynnyksen ja johtanut tulonmuuntokannustimeen.

Ehdotustamme käsiteltiin yksityiskohtaisemmin EuroThinkTank-tutkijaryhmämme kirjassa ”Miten Suomi voidaan pelastaa. Talouspoliittinen manifesti” ja julkaistiin Kanava-lehdessä 6/2016. Ehdotus perustuu mainittuun Hetemäen työryhmän väliraportissa esitettyyn rakenteeseen, mutta sitä oli jalostettu päivittämällä sekä verokannat että verotuksen rakenteet.

  • Ehdotuksen perustelu 1: investoinnit Suomeen aktivoituisivat

Yhteisöveron alentaminen tietenkin houkuttelisi suomalaisia ja ulkomaisia monikansallisia yrityksiä investoimaan Suomeen aikaisempaa enemmän, kannustaisi yrittäjyyttä yleensä ja jarruttaisi yritysten veropohjan siirtymistä ulkomaille Ehdotus myös heikentäisi tehokkaasti niin sanottua harmaata taloutta, jolloin veropohja kasvaisi Suomessa. On turha moittia yhteisöveron edellistä alentamista (20 prosenttiin) siitä, että dynaamiset vaikutuksesta olivat jääneet vähäisiksi. Koimme, että verouudistus olisi välttämätön, vaikkakaan ei riittävä ratkaisu kasvukykynsä menettäneelle Suomelle.

  • Ehdotuksen perustelu 2: listautumiskynnys poistuisi

Osinkojen verohuojennuksen vääristävät vaikutukset ml. listautumiskynnys poistuisivat ehdotuksessamme listaamattomien yritysten huojennukseen liittyvän 150 000 euron osingon rajan poistuessa. Juuri tämä euromääräinen raja oli ollut suuri ongelma. Ehdotuksessamme listaamattomien ja listattujen yritysten osinkojen kokonaisveroaste olisi sama (40,4 prosenttia). Lisäksi osinkojen kokonaisveroaste laskisi; silloisella rajalla se oli 42,44 prosenttia.

  • Ehdotuksen perustelu 3: tulonmuuntokannustin pienenisi

Ehdotuksessa normaalituoton ylittävältä (eli ns. puhtaan voiton) osalta osingot ovat kokonaan verollisia 30 prosentin verokannalla. Osinkojen ylin kokonaisveroaste noin 40 prosenttia on siedettävä, mutta jää alle ansiotulojen ylimmän marginaaliveron. Yli 40 prosentin ei juuri voida mennä ottaen huomioon pääomien kansainvälinen liikkuvuus. Näin ollen tulonmuuntokannustin lievenee merkittävästi nykyisestään.

  • Ehdotuksen perustelu 4: pääomamarkkinat tervehtyisivät

Ehdotuksemme kohtelisi investointien eri rahoitusmuotoja nykyistä neutraalimmin. Velan korkovähennyksen hyöty vähenisi, kun yhteisöveroaste laskisi. Myös verotuksen oikeudenmukaisuus vahvistuisi: erilaisia yrittäjiä (kiinteistöala, inhimillinen pääoma ja muu aineeton omaisuus) kohdeltaisiin tasapuolisemmin kuin nykyisessä verotuksessa. Verotus yksinkertaistuisi huomattavasti nykyisestä, jolloin verosuunnittelun tarve vähenee olennaisesti.

  • Ehdotuksen perustelu 5: yrittäjyyshuojennus säilyisi

Ehdotuksemme säilyttäisi yrittäjyyshuojennuksen: normaalituoton piiriin kuuluvien osinkojen kokonaisverotus itse asiassa alenisi 26 prosentista 23,9 prosenttiin.

  • Ehdotuksen perustelu 6: voittojen karkaaminen ulkomaille vähenisi

Ehdotus supistaisi ansiotulojen veroasteen ja pääomatulojen veroasteen kuilun pienemmäksi, kuin mitä se koskaan Suomen historiassa on ollut eli 9,50 prosenttiyksikköön, mikäli ansiotulojen verotuksessa päädyttäisiin ehdotuksemme 50 prosentin tasosta korkeimmalle ansiotulojen veroprosentille. Kun ehdotus myös alentaisi pääomatulojen kokonaisveroasteen maksimissaan 40,5 prosentin tasolle, tämä vähentäisi voittojen karkaamista ulkomaille.

Uusi kysymys: miten verottaminen vaikuttaa kansantalouden yrittäjyysasteeseen?

On erillinen kysymys, miten yritysten verottaminen vaikuttaa kansantaloudessa yrittäjyysasteeseen s. uranvalintapäätöksiin. Ongelmaksi nousee se, miten verotetaan yrittäjää, joka ei onnistu yrittäjänä vaan joutuu palamaan työmarkkinoille. Yhdessä Paolo Panteghinin kanssa kirjoittamassamme artikkelissa "Tax Neutrality: Illusion or Reality". FinanzArchiv 69, (2013), 167-193) tutkimme kaikki tiedossa olleet tuloveromallit ja osoitimme, että yksinkertaista keinoa neutraalisuuden aikaansaamiseen ei ole. Ansiotulojen verotuksen rooli nousee keskeiseksi.

Eva: Kenelle verot kuuluvat. Näin Suomi menestyy maiden välisessä kilpailussa

Evan 2019 raportin”Kenelle verot kuuluvat. Näin Suomi menestyy maiden välisessä kilpailussa” mukaan yritysten verotukseen kohdistuu valtavasti paineita. OECD:n ja EU piirissä on tehty kovasti työtä aggressiivisen verosuunnittelun ja veropohjien rapautumisen ehkäisemiseksi. Siltä osin ongelma näyttäisi olevan aikaisempaa paremmin jo hallinnassa.

Yritysveron harmonisoimista EVA pitää utopistisena hankkeena. Vaikka yritysverotus harmonisoitaisiin kansainvälisesti, jatkaisivat kansallisvaltiot oman veropohjansa suojelemista kaikin keinoin. Esimerkiksi verotettavan tulon jakamiseen liittyvät riidat voisivat jopa lisääntyä, arvioi raportin toinen kirjoittaja. Verotuksen harmonisointia on perusteltu aggressiivisen verosuunnittelun estämisellä, mutta sitä vastaan on jo luotu uusia sääntöjä. Raportointivelvollisuuksia on lisätty, samoin tietojenvaihtoa valtioiden välillä. Aggressiivisen verosuunnittelun hyödyt ovat pieniä, mutta maineriskit suuret. Raportin mukaan Suomen kannattaa valvoa omia etujaan puolustamalla nykyistä järjestelmää ja pitämällä yhteisöveron tason kilpailukykyisenä.

EU:n komission luonnostelemassa ehdotuksessa otettaisiin käyttöön yhteinen yhteisöveropohja, jolloin verotettava tulo laskettaisiin kaikissa EU-maissa samalla tavalla. Seuraava vaihe olisi komission mallissa yhdistetty yhteisöveropohja, jossa verotulot jaettaisiin tietyn jakokaavan mukaan jäsenmaiden kesken. Kaava perustuisi myynnin ja työntekijöiden määrään, maksettuihin palkkoihin ja omaisuuseriin kussakin maassa. Samalla nykyiset säännöt jäisivät voimaan suhteessa EU:n ulkopuolisiin maihin. Ei tule olemaan helppoa.

Kiinnostus digiveroon kasvaa 

Uusi uhka on noussut digitaalisten tuotteiden verotuksesta. EVA kysyy ”Kenelle verot kuuluvat”. Hajautetut arvoketjut, palvelutoiminnan kasvu sekä digitalisaatio ovat herättäneet tulkintoja siitä, missä ja miten arvonlisäys syntyy ja kenelle kuuluu oikeus sitä verottaa. Kun fyysinen tuote on korvattu digitaalisella ja vaatteetkin tilataan ulkomaisesta verkkokaupasta, ongelma on suuri. Digitaaliset tuotteet ja palvelut taas voidaan kuluttaa mihin kellonaikaan tahansa ja missä päin maailmaa tahansa – usein jopa samanaikaisesti useampien kuluttajien kesken.

EVAn mukaan arvoa luovaa toimintaa ei tällä hetkellä veroteta riittävästi siellä, missä arvo todellisuudessa syntyy. Ajatus digiverosta liittyy tähän. EU:ssa on koettu ongelmalliseksi, että yhtiöillä voi olla laaja käyttäjäkunta palveluilleen EU-maissa, mutta verotusoikeus on pääasiassa vain yrityksen asuinvaltioilla. Suuret EU-maat kokevat, että jos digiyritykset kalastelevat heidän vesillään, kunkin valtion pitäisi saada yhteisöverosaaliistakin osansa. Hampaissa ovat etenkin suuret alustatalouden yhtiöt. EU:n komission direktiiviehdotusten mukaan nykyinen verojärjestelmä ei ole yhteensopiva uudenlaisten digitaalisten liiketoimintamallien kanssa. Tarkoituksen on ohjata verotusta enemmän valtioihin, joissa palveluiden kuluttajat sijaitsevat. Perusteluksi on esitetty, että nimenomaan kuluttajat loisivat digiyrityksille arvoa. EVA:n raportti kiistää tämän toteamalla, että digiyritysten toiminnasta kertyy veroja jo nyt merkittävästi myös kuluttajien kotivaltioon. EVA:n raportti argumentoi, että verotuksen pohjan muodostavan arvonluonnin merkittävimpänä tekijänä on pidetty tutkimus- ja tuotekehitystyötä. Pelkällä kuluttajilta kerätyllä datalla tuskin on itsessään juurikaan arvoa.

EVA:n raportin mukaan Suomi voisi menettää verotuloja, yritysten pääkonttoreita ja muuta korkean lisäarvon toimintaa suuremmille maille.

Miten tutkimus- ja kehityskustannusten vähentäminen onnistuisi, jos verotulot karkaavat Suomen ulkopuolelle? EVAn raportti esittää, että kaikkein haitallisinta olisi, jos digivero merkitsisi lisäverotusta digitaaliselle liiketoiminnalle – eli sille sektorille, jolla EU kokonaisuudessaan laahaa kaukana alaa johtavan Yhdysvaltojen perässä. Tältä osin EVA:n raportti varoittaa kahdenkertaisen verotuksen vaarasta. Esimerkiksi Suomessa kehitetty tietokoneohjelmista esimerkiksi Hollannissa (= kohdevaltio) myytynä voisi joutua rojaltina siellä lähdeveron muodossa verotetuksi. Pitäisikö Suomen (= yrityksen asuinvaltio) suostua hyvittämään ulkomaille maksettu lähdevero Suomen verotuksessa? Suomen on tämän mukaan siksi käytävä puolustustaisteluun.

Globalisoituneess maailmassa liikevaihdolle perustuva digivero olisi siten kohdevaltioperiaatteelle rakentuva vero eli se kerättäisiin valtiossa, jossa tuote myydään. Kun Yhdysvallat on merkittävin digituotteiden tuottaja ja Eurooppa ostaja, ymmärtää Euroopan kiinnostuksen liikevaihtoon perustuvaan digiveroon. Toisaalta myös Suomi on digituotteiden tuottaja, mutta Suomen pieni väkiluku ei muodosta laajaa kuluttajamarkkinaa.

Yksi ongelma Suomen kannalta olisi, että digiverossa tappiollista liiketoimintaa tai tutkimus- ja tuotekehitysmenoja ei voisi vähentää mistään veropohjasta. Digituotteiden kehittämiseen nimittäin liittyy huimia uponneita kustannuksia, joita suomalainen yhtiö ei voi vähentää, jos vero lankeaa liikevaihdolle esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa ja Kiina ja Intia näin saavat verotulot. Tuotteiden kehittämiskustannusten kohdentaminen herättää täten kysymyksiä – mihin maahan?

Tulisiko digituotteet verottaa rojaltina vai liiketulona? Rojaltina verotettuna verotuksessa olisi kahdenkertaisuutta. Myös tappiolliset yritykset joutuisivat maksamaan bruttotulostaan veroa.

Liikevaihtoon perustuva digivero on ongelmallinen. Se ei ole tulovero eikä se ole arvonlisävero. Arvonlisäverossa vähennetään tuotantopanosten arvo, mitä taas liikevaihtoon perustuvassa verossa ei tehdä. Tosiasiaksi jää, että yhtiöiden tuotteiden kuluttajat asuvat eri maissa, kuin missä yhtiöiden pääkonttorit sijaitsevat. Yhtiöiden tulokseen ei päästä helpolla käsiksi. Siksi keskustelu digiverosta on tullut jäädäkseen.

Kirjoittaja on kansantaloustieteen emeritusprofessori, sotatieteiden tohtori ja kauppatieteiden tohtori


[i] Tämän kysymyksen ratkaiseminen on pitkään ollut julkisen talouden tutkijoiden kiinnostuksen kohteena 1970-luvulta lähtien. Suomalaiset alan tutkimukset käsittävät seuraavat kansainväliset julkaisut: Kanniainen, V., and Södersten, J., "Costs of Monitoring and Corporate Taxation", Journal of Public Economics, 55, 1994, 307-21; Kåre P. Hagen, Kanniainen, V., "Optimal Taxation of Intangible Capital", European Journal of Political Economy, 11, 1995, 361-378,  Kanniainen, V., and Södersten, J., "The Importance of Reporting Conventions for the Theory of Corporate Taxation", Journal of Public Economics, 1995, Alvarez, L., Kanniainen, V., and Södersten, J., "Tax Policy Uncertainty and Corporate Investment. A Theory of Tax-Induced Investment Spurts", Journal of Public Economics, 69, 1998, 17-48. Kanniainen, V., and Södersten, J. "On Financial Adjustment and Investment Booms: Lessons from Tax Reforms", FinanzArchiv, 52, 1995, 212-233. Neutraalisuustavoitteen kannalta yrittäjän tulon jakaminen ansiotuloksi ja pääomatuloksi ei ole ongelmaton. Tästä vrt. Kanniainen, V., Kari., S., ja Ylä-Liedenpohja, J.: “Nordic Dual Income Taxation of Entrepreneurs”, International Tax and Public Finance, 14, 2007, 407-426.

[ii] Kanniainen, V., “Failures in Corporate Governance: Can the Corporation Tax Improve Efficiency?”, FinanzArchiv 1999, 56, 3/4, 310-334

[iii] Fedre, A., & Dahlby, N., 2012, “The impact of tax cuts on economic growth: evidence from the Canadian provinces”, National Tax Jounal 65(3): 563-594.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Suuntahan on selvä. Yritykset sekä niiden omistajat vapautetaan verotuksesta jatkuvina hyväntekijöinä perusteltuna. Yrittäjät saa luvan elää yritystensä kautta ansiotuloveroja kiertäen.

Tämä kaikki on ihan realistista eikä siinä mitään.

Kysymykseni kuuluu nyt arvon alansa osaajalle:

Mitä noiden muutosten jälkeen seuraavaksi?

Nimittäin tilannehan ei jää tuohon vaan seuraavaksi pitäisi alkaa maksamaan yrityksille ja niiden omistajille olemassaolostaan. Miten verotus tässä sitten toimisi?

Kysymykseni kuuluu seuraavaks:

Nyt kun yritykset ovat saaneet verotusoikeuden ja muuttuneet periaatteessa valtioiksi, niin mitä tämän tilanteen jälkeen seuraavaksi?

Missä kohtaa alanne kykenee ajattelemaan edes muutaman askeleen eteenpäin ja antamaan vastauksia,koska kaikki väärin menneet ennusteet sekä teoriat ovat edelleen vaikuttamassa alan sisällä eikä muutosta näy.

Asiallista vastausta odotellessa kysymyksiini.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Visaisia pulmia Suomelle, EU:lle ja globaalisti ... Maksimointi/optimointi ongelma oikeudenmukaisuuden, kannustavuuden, talouden näkökulmista ... samanaikaisesti.

Tässäpä Vihreiden veroasiantuntija Iiris Suomelalle, kansanedustaja hyvä tietopaketti, jonka perusteella voi Eduskunnassa vaikuttaa verolain säädäntöön.
.

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen

Kuten kirjoitus osoittaa on verotuksen rakentaminen vaikeaa, koska jokaisen muutoksella on kokonaisvaltainen vaikutus toimijoiden käyttäytymiseen.

Yhtälö muuttuu kuitenkin vielä monimutkaisemmaksi jos huomioidaan verotuksen muutkin tehtävät taloudessa, kuin vain julkisen talouden rahoitus.

Verotuksen tarkoitus on ohjata talouden ja yhteisön kehitystä, ja lisäksi vaikuttaa talouden likviditeettiin.

Verotuksella voidaan ja pitää ehkäistä yhteisön kannalta epäedullista toimintaa. Tällaisia ovat esim. haittaverot. Yhä selvemmin olemme näkemässä markkinaehtoisen vaihdannan kyvyttömyyden vastata tulevaisuuden ongelmiin, ja näihin verotus tuo välineitä vaikuttaa.

Verotuksella on myös merkittävä tehtävä talouden likviditeetin säätämisessä. Täystyöllisyyspolitiikan puute ja pidemmässä perspektiivissä tuottavuuden kehitys näkyy käytännössä aina myös tulonjaossa, ja tämä on huomioitava myös verotuksessa. 2010 -luvun lamaannus on ollut erinomainen esimerkki tämän tehtävän laiminlyönnistä. Samalla kun talouden likviditeetti rajoitti sisämarkkinoiden kehitystä oli taloudessa enemmän pääomia (rahaa) kuin koskaan suhteessa reaalitalouden aktiviteettiin.

Jos verotuksella kannustetaan pääomien keräämistä investointeja varten saatetaan ajautua tilanteeseen, että tuo kerääntyvä pääoma onkin pois asiakkaiden ostovoimasta. Jos talouden likviditeetti laskee eli ostovoima tai / ja likviditeetin preferenssi nousee, ei ole myöskään yrityksillä intressiä investoida keräämiään pääomia kysynnän laskun vuoksi. Investointeja ajava voimahan on aina oletettu myynnin kasvu, joka on suoraan liitoksissa tarpeen lisäksi ostovoimaan.

Verotuksella on siis kyettävä vaikuttamaan myös tulonjakoo taloudessa, jotta talouden vakaus voitaisiin säilyttää.

Voimme aivan perustellusti pitää verotuksen "optimaalisen" tason löytymistä mahdottomana tehtävänä, juuri talouden äärettömän monimutkaisien dynaamisien ominaisuuksien takia. Verotuksen hitaus ei myöskään mitenkään riitä talouden muutoksissa teknologian takia tai häiriötilanteissa. Tästä syystä voimme nähdä valtion aktiivisen toiminnan välttämättömyyden.

Pääomien keskittyminen tällä hetkellä on heikentänyt talouden likviditeettiä ja siten aktiviteettia. Suvereeni valtio kykenisi kompensoimaan tällaista tilannetta nopeasti julkisilla investoiniohjelmilla tai vielä nopeammin velkaantumalla ja tulonsiirroilla.

Verotuksen neutraliteettiin pyrkiminen on perusteltua, mutta verotuksella on myös yhteisön kehitykseen tähtääviä vielä tärkeämpiä tehtäviä. Tämäkään ei riitä vakaan yhteisön luomisessa, vaan tarvitsemme aktiivista julkista toimintaa. Aktiivinen toiminta vallitsevassa kansainvälisen talouden tilanteessa vaatii suvereenin valtion, jolla ei ole keinotekoisia rahataloudellisia rajoitteita. Tässä päädyimmekin taas kysymykseen omasta kelluvasta valuutasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset