Vesa Kanniainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiina

Lännenmiehelle vaikeaselkoinen Kiina

Kiina oli edellisen kerran maailman suurin meri- ja kauppavalta jo 1400 -luvun alun ”löytämisen maailmassa” … sensaatiopuolidokumenttiromaani ”Kun Kiina löysi maailman” -Gavin Menzies [1 kertoo osin uskomatonta löytämistä navoilta toiselle – liki kaikkine mantereineen kiinalaisten keisari Zhu Di' n luottoamiraalien toimesta.

Kiinan väestöpolitiikka on kiitoksen arvoinen

Jälkiviisas voi olla kuka hyvänsä, mutta olla viisas etukäteen on vaikeampaa. Päätöksentekijöille jälkiviisaiden esittämä arvostelu on arkipäivää, mutta kiinalaisten väestöpolitiikassa nähtiin hyvin tulevaisuuteen.

Suurvallat ovat valmiita hyväksymään kansalaisilleen alhaisemman elintason

Moni kirjoittaja tälläkin palstalla on ihmetellyt Kiinan, USA:n ja Venäjän kauppapolitiikkaa. Tuon kauppapolitiikan seurauksena kyseisten maiden kansalaiset saavat alhaisemman elintason kuin muuten. Protektionistinen kauppapolitiikka, jota kaikki suurvallat harrastavat, johtaa yleensä siihen, että kyseisten maiden kansalaiset ovat köyhempiä kuin muuten. Heidän elintasonsa on siis alhaisempi.

Tämä mobiilitarina jo vuodelta 2001 – on tosi!

[Tänään] Maailma mobilisoituu kahdella tavalla – kiinalaiset leviävät kaikkialle [1. 1386 miljoonan ihmisen paine on valtava. Kiinalaiset ovat joustavia, eivät isänmaallistu ulkomailla, silti pitävät tapansa, mutta sulautuvat aina ”isäntämaihinsa”, vaikka monin osin on mietinnän paikka - kuka onkaan isäntä ja kuka renki.

 

Suomi pitää Ahvenanmaata omana maakuntanaan

Onko otsikon lause mielestäsi objektiivinen totuus? Vai sisältääkö se piiloviestintää? Lause on totta, mutta se ei ole objektiivinen totuus. Lause piilottaa sisälleen väitteen siitä, että näin ei silti oikeasti ole tai että tämä Suomen näkemys on vain poliittinen mielipide eikä fakta.

Miten Pekingissä nähdään maailma

Financial Timesin maineikas kommentaattori Martin Wolf kirjoitti vappuna kolumnin, jossa selosti vaikutelmiaan käytyään Kiinassa tapaamassa maan ”eliittiä”. Koska mainitsen lähteeni, en pelkää arvostelua plagioinnista, vaikka vedän tässä yhteen hänen sanomansa, omilla kommenteillani maustettuina.

Kiinassa Karl Marx saa uuden muodon sovinnon raameista*

200 vuotta sitten, 5.5.1818 saksalainen yhteiskuntafilosofi Karl Marx syntyi – Marx aloitti pohdiskelun yhteisöstä, jossa suuri enemmistö (yhteiskunta) omistaa kaiken. Sosialismi sai siivet – oli hienoa, jos kaikilla olisi kaikkea, vaikka niukastikin [1.

Tunteiden monitorointia Kiinassa

Kiina jättää muiden maiden valvontakoneistot varjoonsa pitkällä kaulalla. Olen kirjoittanut aikaisemminkin valvonnasta julkisilla paikoilla ja kodeissa, sekä huolestunut kehityssuunnasta myös kotimaan kamaralla mm. terveystietojen kaupallistamisen osalta. Nyt mennään kuitenkin pykälää syvemmälle - aivotoiminnan monitorointiin. Jep - luit oikein.

Tänään törmäsin uutiseen, joka nostaa rimaa entisestään. Kiina ei pelkästään ole varoittava esimerkki valvontalakien puutteesta, vaan myös pelottava esimerkki yksityisyyden täydellisestä hukkaamisesta kontrollin ehdoilla.

Pekingin tiekartta – rauha Korean niemimaalle

Vuonna 1945 kaksi II Maailmansodan todellista voittajavaltiota – Yhdysvallat ja nykyään edesmennyt Neuvostoliitto syöksyivät Korean niemimaalle, jakaen sen kahtia – heti japanilaisten miehittäjien vetäytyessä yhtenäisten korealaisten keskuudesta.

[ … US ja NL eivät kysyneet 38 leveyspiirin jaon osalta mitään itse korealaisilta. Alkoi tähän päivään saakka kestänyt sotatila, jännite ja uhkailujen sarja … ]

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä