Vesa Kanniainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Koulu

Uudenlainen koulun ja harrastustoiminnan malli ehkäisisi syrjäytymistä

Jokaisella lapsella on oikeus löytää se oma juttu, joka saa posket hehkumaan. Yhteenkuulumisen tunne kehittää vuorovaikutustaitoja. Tulevaisuuden ammatti löytyy usein harrastuksen parista. Taiteen, kulttuurin ja liikunnan harrastaminen lisää hyvinvointia. Lasten oikeus harrastuksiin pitäisi toteuttaa yhtä hyvin kuin lasten oikeus perusopetukseen.

Koulujen sisäilma-asioissa avainsana on luottamus

 

Uutisointi Puotilan ala-asteen sisäilmaongelmista nosti pari viikkoa sitten esiin vanhempien ja henkilöstön huolet koulutilojen terveellisyydestä.

Sisäilmaongelmia käsiteltäessä on ennen kaikkea kysymys luottamuksesta. Luottamuksesta siihen, että tieto kulkee, ja luottamuksesta siihen, että kaupungin antamat tiedot tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta ovat paikkansapitäviä.

Olen selvittänyt viime viikkoina tiedonkulkua kaupungin sisällä.

Poliisiin on perustettava uusi lapsiin kohdistuvien rikosten yksikkö

Poliisiin on perustettava uusi lapsiin kohdistuvien rikosten yksikkö

 

Olemme saanut lukea tänään lehdistä, että monissa suomalaisissa päiväkodeissa lapsiin kohdistuu raakaa ja julmaa väkivaltaa. Tekijänä ovat toiset lapset samassa päiväkodissa.

Lainaus tämän päivän iltalehdestä: Lukijat kertovat: Tällaista on päiväkotien väkivalta - ”Lastani potkittiin ja kuristettiin - joutui kuinka kavereita saadaan -keskusteluihin”

Varoitus nuorille: älä opiskele opettajaksi!

Ei, älkää ymmärtäkö väärin. Opettajan ammatti on hieno. Niin hieno, että tulee mieleen, mitä Washington Postin päätoimittaja sanoi aikoinaan lehden tekemisestä: ”Paras pirun duuni koko maailmassa!”

Ongelma on toinen. Nimittäin se, että opettaja ei saa töitä.

Aikoinaan uskoin itsekin horinat opettajapulasta. Yliopistolla puhutaan varmaan vieläkin, miten kannattaa hankkia opettajan kelpoisuus, koska ”jos ei muuta löydä, voi aina ruveta opettajaksi.” (Tässä menee pieleen myös se, että opettajan työ olisi jotenkin vähäarvoista.)

Pelossa eläminen

Ala-asteella Turun Vasaramäen koulussa vuosina 88-94 oli koko ajan joku ihmeen hakkaamisen ja päänaukomisen kulttuuri luokkamme poikien keskuudessa.

Muistan, kun odotettiin ennen teknisen työn alkua aulassa, ja jo siinä haastettiin poikajonossa milloin ketäkin hakattavaksi. Sama jatkui siellä puutyöluokassa, kun opettaja oli poissa hetken aikaa. Sitten päivän lopuksi mentiin viereiseen Turjan leikkipuistoon, missä sitten tapeltiin. 

Puola priorisoi omat koululapsensa

Yle uutisoi, että Puolan sisäministeriö suunnittelee turvapaikkaa hakeneiden ja pakolaisasemassa olevien lasten koulunkäynnin siirtämistä pois yleisistä, puolalaislasten käyttämistä kouluista pakolaiskeskuksiin. Näkisin tässä Puolan viranomaisten pyrkimyksen priorisoida puolalaislasten hyvät oppimistulokset vieraiden integroitumisen edelle.

Kun jokainen koulu kärsii sisäilmaongelmista

Piskuinen kuntamme läntisellä Uudellamaalla on tilanteessa, jossa kunnan kaikki kolme koulua kärsivät sisäilmaongelmista.

Edellisen valtuustokauden lopulla tehtiin Siuntiossa päätöksiä, että oppilaat tulee nopealla vauhdilla siirtää puhtaisiin väestötiloihin, eli tilattiin moduulikouluja. Todettiin, että ollaan tilanteessa jossa on mahdollisuus tehdä jotain uutta ja erillaista.

Alkoi uuden valtuuston kausi.

Käsirasvasta ja hammastahnasta apua koulujen sisäilmaongelmiin.

Monet vanhat koulut kärsii sisäilmaongelmasta jonka vuoksi oppilaat sekä opettajat kärsivät erilaisista sairauksista . Koulujen uudelleenrakennukset ja korjaukset ovat rahallinen kaivo joka ei vähällä täyty. Puolen miljoonan rakennusurakat ovat koulujen normi nykypäivänä. Tähän on tultava muutos tai koulujärjestelmä syö itsensä elävältä. Ulkoistaminen ei ole vaihtoehto, maakunnan on omistettava omat kiinteistöt eikä vuokrattava niitä ulkomaisilta yrityksiltä. Titaanidioksidi on yhdiste happea ja titaania. Titaanidioksidi on monelle ihmiselle tuttu tuote.

Kuvittele mielessäsi lapsi - asiaa vanhemmuudesta ja sisäilmasta

 

Kuvittele mielessäsi eteesi lapsi- iloinen, elämänmyönteinen, asioista kiinnostunut, innostunut lapsi, joka odottaa koulun alkua kuin kuuta nousevaa – ekaa opettajaa, uusia kavereita, ruokailua koulun ruokalassa, omaa pulpettia, paikkaa naulakossa. Uusia asioita, uusia kuvioita. Uusia juttuja joita oppia ja ihmetellä.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä